Atso

Kotimaa

Arkiseen koulutyöhön palaaminen auttaa surusta toipumisessa

Julkaistu:

Suuresta järkytyksestä ja surusta toipuminen vie aikansa, mutta suurin osa ihmisistä selviää kriisistä takaisin arkeen. Normaalielämän rutiineihin kannattaakin jaksamisensa mukaan yrittää palata, muistuttaa vastaava kriisityöntekijä Pirjo-Riitta Liimatainen Suomen Mielenterveysseuran SOS-keskuksesta.

- On tärkeää, ettei eristäydy eikä esimerkiksi jää koulusta pois. Kaikki päivittäiset, arkiset rutiinit tukevat selviytymistä, Liimatainen toteaa.

Jokelan tragedian kokeneista suuri osa on kouluikäisiä nuoria. Liimataisen mukaan vanhempien ja muiden aikuisten tuki on heidän toipumiselleen ratkaisevan tärkeää.

Toipuminen vie jokaisella aikansa

Mielenterveystyön ammattilainen muistuttaa, että jokainen ihminen reagoi järkytykseen omalla tavallaan. Yksilöllistä on myös se, kuinka paljon asiasta toipumiseen tarvitaan aikaa.

Kovimmin tragedia koskettaa niitä, jotka ovat menettäneet läheisen ihmisen. Keskusrikospoliisin uhrintunnistusryhmässä pappina työskentelevä kirkkoherra Kaj Engström toteaa, että ensi vaiheessa kaikille omaisille on suositeltu kriisiterapiaa. Myös viikon tai kahden sairausloma on tarpeen.

- Kriisiterapia on ratkaisevaa, ja siihen on ryhdyttävä heti, Engström painottaa.

Myös menetetyn läheisen hautajaiset ovat yksi askel eteenpäin surusta toipumisessa.

Ammattiapua ahdistukseen

Pirjo-Riitta Liimataisen mukaan suurin osa heistä, joita tragedia on koskettanut, pääsee pahimman järkytyksen yli muutamien viikkojen aikana.

Jotkut kuitenkin tarvitsevat enemmän aikaa ja mahdollisesti ammattiauttajien tukea. Liimataisen mukaan nuoren kannattaa hakea apua, jos hän kärsii esimerkiksi uni- ja keskittymisvaikeuksista tai kokee kouluun palaamisen voimakkaasti ahdistavaksi.

Ammattiapua on tarjolla paitsi kriisivaiheessa, myös sen jälkeen. Liimataisen mukaan myös Suomen Mielenterveysseuralla on valmius pitkäaikaisen terapia-avun tarjoamiseen. Tukea ovat niin ikään järjestäneet muun muassa Tuusulan kunta sekä seurakunnat.

Useimmat pääsevät normaalielämään

Lohdullinen viesti ammattiauttajilla on se, että kriisistä on mahdollista selviytyä. Engströmin mukaan toipumisessa auttaa myös mietitty, henkilökohtainen maailmankatsomus - riippumatta siitä, onko se jollain tavalla uskonnollinen tai ei.

- Sisäistetty vakaumus auttaa ihmistä asettamaan asioita mittasuhteisiinsa ja löytämään vähitellen jonkinlaisen toivon kipinänkin, Engström sanoo.

Koettu järkytys ei unohdu koskaan, mutta useimpien kohdalla arki koulussa, työssä ja kotona palautuu vähitellen normaaliksi. Engström painottaa, että mitään selkeää kalenterissa mitattavaa aikaa tämän prosessin kestolle ei voida sanoa.

- Ihmisen sisällä olevat parantavat voimat ovat kuitenkin ihmeellisiä. Etenkin tuetusti ihmisen on mahdollista palata normaaliin elämään, toteaa Engström.

- Pohjalla mielessä on tietenkin suru, mutta vähitellen se painuu muistoiksi ja myös kiitollisuudeksi yhteisestä elämänajasta, joka menetetyn läheisen kanssa on saatu viettää.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Helsingin yliajossa kuollut nainen raahautui auton mukana risteyksestä toiseen

  2. 2

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  3. 3

    Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

  4. 4

    Video Helsingin yliajopaikalta paljastaa turman synkät jäljet

  5. 5

    Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

  6. 6

    Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

  7. 7

    Guardian: 11 kuukautta vanhan Charlie-vauvan elintoiminnot lopetettiin –  ”Kaunis pieni poikamme on poissa”

  8. 8

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  9. 9

    Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

  10. 10

    Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  4. 4

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  5. 5

    Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

  6. 6

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  7. 7

    Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

  8. 8

    Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

  9. 9

    Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

  10. 10

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  4. 4

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  5. 5

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  8. 8

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Helsingin yliajossa kuollut nainen raahautui auton mukana risteyksestä toiseen

  2. 2

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  3. 3

    Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

  4. 4

    Video Helsingin yliajopaikalta paljastaa turman synkät jäljet

  5. 5

    Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

  6. Näytä lisää