Hemmo, Hemminki

Kotimaa

Valikko

Porin sadekatastrofi aiheutti miljoonavahingot

Porin keskustaa sunnuntaina piiskanneet rankkasateet aiheuttivat alueen kiinteistöille todennäköisesti miljoonavahingot. Porin teknisen apulaiskaupunginjohtajan Kari Hannuksen mukaan jo kaupungin omistamien kiinteistöjen vahingot kohoavat jopa 100 000 euroon.

Esimerkiksi monet koulurakennukset kärsivät vesivahinkoja. Korjaukset pyritään tekemään rivakasti, sillä Porin koululaisten syyslukukausi alkaa tiistaina.

Vahinkojen määrän arviointi on vielä mahdotonta, sillä kiinteistöjen omistajat vastaavat itse kellareihin ryöstäytyneen vesimassan pumppaamisesta. Tuhoutuneesta omaisuudesta vaaditaan korvauksia myös Porin vedeltä.

- Emme muista miesmuistiin vastaavaa katastrofia. Kastuneita kellareita on ainakin yli sata. Sellaista viemäriverkostoa ei ole, joka imisi sunnuntaina sataneen määrän vettä, ynnäsi verkostopäällikkö Jouko Halminen Porin vedestä.

Päivässä kuukauden vesimäärä

Porin seudulla tuli sunnuntaina vettä enemmän kuin koko elokuussa keskimäärin. Säätutkamittauksiin perustuvan arvion mukaan Porissa satoi reilun kahden tunnin aikana liki 100 millimetriä. Virallisessa mittauksessa päivän suurin sademäärä, 80 millimetriä, satoi Satakunnan Luvialla hieman Porin eteläpuolella.

Kaatosateiset ukkoskuurot kehittyvät erittäin lämpimässä ja kosteassa ilmassa, joka on vallinnut Suomessa jo yli viikon ajan. Satakunnan rannikon sunnuntai-iltapäivän nopeasti kehittyneet ukkoskuurot rankkasateineen heikkenivät liikkuessaan itäkoilliseen. Esimerkiksi Kankaanpään Niinisalossa satoi eilen vain 6 millimetriä.

Ilmatieteen laitoksen säätilastojen mukaan elokuiset yhden päivän rankkasade-ennätykset vaihtelevat 90-120 millimetriä. Suurin elokuun koko maan vuorokausisademäärä eli 151 millimetriä mitattiin Oravaisten Kimossa 3. elokuuta 2004.

Kun kellari kastuu

- Yritä pelastaa mahdollisimman paljon omaisuutta.- Pumppaa tai pumppauta kellari kuivaksi.

- Siivoa mahdollisimman pian.

- Käytä kastuneen alueen desinfiointiin klooripitoista puhdistusainetta.

- Kirjaa vahingot tarkasti.

- Tee vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle ja muille asiaan liittyville tahoille, kuten esimerkiksi alueen vesilaitokselle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

  2. 2

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  3. 3

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  4. 4

    90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

  5. 5

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  6. 6

    Sami Hedberg tiimeineen vastaa kohutun jäähallikeikan saamaan palautteeseen: ”Olemme pahoillamme, että osa pettyi sisältöön”

  7. 7

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Saara Aallon viehkeä yllätys Ahtisaarelle – lauloi kuin Marilyn: ”Paljon onnea, herra presidentti”

  10. 10

    Kuvat: Yksivuotias Oscar hurmasi Ruotsin kultajuhlissa – suloisella pikkuprinssillä ja MM-pokaalilla ei juuri kokoeroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  2. 2

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  3. 3

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  4. 4

    Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

  5. 5

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  6. 6

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  7. 7

    Iso kyy luikerteli tupaan ja keskeytti Janin elokuvaillan: ”Kuvittelin sihinän tulevan televisiosta”

  8. 8

    Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

  9. 9

    Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

  10. 10

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  7. 7

    Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

  8. 8

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  9. 9

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  10. 10

    Ilmainen porno palaa televisioon

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

  2. 2

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  3. 3

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  4. 4

    90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

  5. 5

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  6. Näytä lisää