Elviira, Elvi

Kotimaa

Valikko

Lapsisurmat ikävää todellisuutta

Julkaistu:

Tilastokeskuksen kuolinsyytilastot ja Ilta-Sanomien arkistot todentavat, että hälyttävän monet pienet lapset joutuvat henkirikosten uhreiksi.

Järin pitkälle meneviä johtopäätöksiä tilastoista ei tapausten vähälukuisuuden vuoksi voi tehdä. Yksikin traaginen perhesurma voi heilauttaa koko vuoden tilastoa.

Näyttää kuitenkin siltä, että tavallista useammat lapset ovat viime aikoina joutuneet vanhempiensa surmaamiksi.

Tilastokeskus on taulukoinut väkivallan uhreina kuolleet alle 15-vuotiaat lapset vuosina 1996-2004. Nuoria uhreja on sinä aikana kertynyt 54, joista valtaosa eli 41 kuoli vanhempien käden kautta.

Viime ja tänä vuonna huhtikuuhun mennessä uhreja on kertynyt ainakin 11 lisää. Niistä kymmenessä surmaaja tai surmaajaksi epäilty on isä tai äiti.

Viime vuoden kahdeksan uhria kuolivat neljässä murhatragediassa: Porvoossa ja Karkkilassa surmaaja oli äiti, Espoossa ja Pyhärannalla isä.

Porvoolaisäiti tosin surmasi kaksi pientä poikaansa jo joulukuun 2004 puolella, mutta tapaus paljastui henkirikokseksi vasta vuodenvaihteessa. Se ei siten ole mukana Tilastokeskuksen vuoden 2004 tilastossa.

Tänä vuonna lapsia on kuollut väkivallan uhrina jo ainakin kolme: kaksi vastasyntynyttä vauvaa ja koulutyttö, jonka surmaajaksi paljastui teini-ikäinen isoveli.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi –kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  2. 2

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  3. 3

    Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

  4. 4

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  5. 5

    Salma Hayek esittelee upeaa tiimalasivartaloaan – poseeraa sensuellisti yläosattomissa

  6. 6

    Lapin poliisipomolle tuomio virkarikoksesta ja rattijuopumuksesta

  7. 7

    Kelly Osbournelta lirahti pissat housuihin keskellä New Yorkia – pimahti Starbucksille: ”Työntekijänne syytä”

  8. 8

    Kevytmoottoripyörä suistui tieltä ja törmäsi valaisinpylvääseen Salossa – 16-vuotias kuljettaja kuoli

  9. 9

    Britannian laivaston 65 000-tonninen käsittämätön järkäle lipui neitsytmatkalleen – pituutta 280 metriä, mukana 40 lentokonetta

  10. 10

    Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  2. 2

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  3. 3

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  4. 4

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  5. 5

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  6. 6

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  7. 7

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  8. 8

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  9. 9

    Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

  10. 10

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi –kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  2. 2

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  3. 3

    Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

  4. 4

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  5. 5

    Salma Hayek esittelee upeaa tiimalasivartaloaan – poseeraa sensuellisti yläosattomissa

  6. Näytä lisää