Mauno, Maunu

Kotimaa

Suomalainen olympiapainija vankilaan

Julkaistu:

Suomea olympialaisissa edustanut ja 1980-luvun alun lupaavimpiin painijoihin lukeutunut Toni Hannula on tuomittu tänään Oulun käräjäoikeudessa törkeästä ryöstöstä 3,5 vuoden ehdottomaan vankeuteen.

Aiemminkin rikoksiin syyllistynyt ex-painija pakotti yhdessä rikostoverinsa kanssa oululaismiehen antamaan heille pankkitilin tunnusnumeron.

Vaatimusta tehostaakseen miehet mursivat uhriltaan yhden sormen sekä leikkasivat irtipoikki vasemman käden sormista kaksi keskinivelen kohdalta. Ryöstäjien "amputoimia" sormia ei löydetty, joten uhri saa jatkaa elämäänsä kahdeksan sormen avulla.

Pitkään vankilatuomioon johtaneet tapahtumat alkoivat Oulun keskustassa sijaitsevassa Mannerheiminpuistossa elokuun viimeisenä päivänä. Kaidalta polulta eksynyt ex-urheilija anasti uhriltaan nahkatakin, jonka taskuun jäivät lompakko pankkikortteineen ja matkapuhelin.

Illalla Hannula tunkeutui yhdessä rikostoverinsa kanssa uhrin asuntoon, jossa he pakottivat miehen kertomaan pankkikorttiensa tunnusluvut. Pahoinpitelyn yhteydessä mies sai lukuisia vammoja eri puolelle vartaloa teräaseen ja nyrkiniskujen seurauksena.

Vaikka tunnusluvut saatiin selville, niin rahojen nostaminen ei onnistunut. Alkoholilla ja lääkkeillä oli osuutta tapahtumien kulkuun.

Ex-painijan rikostoveri Arto Saarilampi tuomittiin jutussa yli viiden vuoden vankeuteen. Hänen kohdallaan tuomioon vaikuttivat aiempi rankka rikollinen tausta ja aiemman ehdonalaisen menettäminen.

Vuonna 1962 syntynyt Toni Hannula edusti Suomea kreikkalais-roomalaisessa painissa vuoden 1984 olympialaisissa. Vuoden 1985 EM-paineissa hän sijoittui kolmanneksi 90 kilon sarjassa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  2. 2

    SUORA LÄHETYS: KRP pitää tiedotustilaisuuden Turun puukotuksista

  3. 3

    IS seuraa: Turun puukotuksesta epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

  4. 4

    KRP: Yhdestä mahdolllisesti vaarallisesta henkilöstä kansainvälinen etsintäkuulutus

  5. 5

    Italialaislehti: Turussa haavoittui 30-vuotias nainen – toimii tutkijana Turussa

  6. 6

    MTV: Turun puukotuksista epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

  7. 7

    Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

  8. 8

    Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

  9. 9

    KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

  10. 10

    Britannian ulkoministeriö julkaisi matkustustiedotteen Suomeen Turun puukotuksiin liittyen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  9. 9

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  10. 10

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  2. 2

    SUORA LÄHETYS: KRP pitää tiedotustilaisuuden Turun puukotuksista

  3. 3

    IS seuraa: Turun puukotuksesta epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

  4. 4

    KRP: Yhdestä mahdolllisesti vaarallisesta henkilöstä kansainvälinen etsintäkuulutus

  5. 5

    Italialaislehti: Turussa haavoittui 30-vuotias nainen – toimii tutkijana Turussa

  6. Näytä lisää