Kullervo

Kotimaa

Nyt huuhkaja-safarille

Julkaistu:

Hiihtoloman hiljentämä Helsinki huokuu huhuilua. Hämärtyvässä illassa huhuilevat suuret yön linnut, huuhkajat.

- Parasta aikaa on alkuilta, kun on vielä vähän valoisaa. Auringonlaskun kummankin puolen, neuvoo huuhkajatutkija Raimo Seppälä.

Askeleet voi suunnata Etu-Töölön idyllisille kaduille, jossa sikäläinen huuhkaja on mieltynyt kirkon torneihin: metodistien Kristuskyrkanin ja ruotsinkielisten luterilaisten Olaus Petrin kirkon.

- Hietaniemen kappelin risti on myös hyvä paikka, Seppälä vinkkaa.

Mikäli pakkanen paukkuu liian isolla äänellä, huuhkajat ovat hiljaa.

- Tuossa kymmenen pakkasasteen jälkeen ne alkavat kovasti rauhoittua, Seppälä arvioi.

Helsingissä on ollut huuhkajia vuodesta 2005 lähtien. Parimäärä on noin neljä, mutta reviirien rajat ovat vielä osin arvailun varassa. Pesäkojuja on viety syrjäkatoille kaksi.

Maanantina huuhkajien luku oli hetken vajaa, kun Lauttasaaren huuhkaja oli Pelastuslaitoksen huostassa. Se oli lentänyt jo viime perjantaina Vattuniemessä teollisuusrakennuksen pannuhuoneeseen ja jäänyt vangiksi. Maanantaina ylipalomies Vesa Nurminen tuli apuun.

IS/ TUOMAS MANNINEN

Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Entinen maailman lihavin nainen kuoli laihdutusleikkauksen jälkeen

  3. 3

    Krista Kososen vastanäyttelijättärellä taustalla useita seksielokuvia – säikähti paljastusta, sulkeutui kotiinsa ja perhe hylkäsi

  4. 4

    Sami Hintsanen tuomittiin sakkoihin naapurinsa pahoinpitelystä ja uhkaamisesta

  5. 5

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  6. 6

    Myös Lewis Hamilton liittyi Trumpin vastaiseen rintamaan – antoi tukensa yksinkertaisella viestillä

  7. 7

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  8. 8

    Ei vasten reunoja: Näin kananmunat pitäisi oikeasti rikkoa

  9. 9

    Nyt alkoi fillareiden tehovalvonta – Helsingin poliisilta luvassa sekä keppiä että porkkanaa

  10. 10

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  2. 2

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  3. 3

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  4. 4

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  5. 5

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  6. 6

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  7. 7

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  8. 8

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

  9. 9

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  10. 10

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Entinen maailman lihavin nainen kuoli laihdutusleikkauksen jälkeen

  3. 3

    Krista Kososen vastanäyttelijättärellä taustalla useita seksielokuvia – säikähti paljastusta, sulkeutui kotiinsa ja perhe hylkäsi

  4. 4

    Sami Hintsanen tuomittiin sakkoihin naapurinsa pahoinpitelystä ja uhkaamisesta

  5. 5

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  6. Näytä lisää