Alma

Kotimaa

Valikko

SAK: Potkuja jaettiin 2015 edellisvuotta vähemmän

Julkaistu:

SAK:n keräämien tilastojen mukaan 11 907 työntekijää sai Suomessa sai potkut viime vuonna, mikä on viisi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
SAK:n mukaan vuosittaisten irtisanomisten määrä on pysytellyt sitkeästi yli 10 000:ssa vuodesta 2006 lähtien. Alle 10 000:n mentiin edellisen kerran vuonna 2010.

SAK:n mukaan viime vuoden ylivoimaisesti suurin irtisanoja oli Microsoft, joka muun muassa lakkautti Salon yksikön ja antoi potkut 2 300 työntekijälleen. Seuraavaksi eniten irtisanoi Tieto, jonka työntekijöistä 435 sai lähtöpassit.

Kaupan alan irtisanomiset jäivät puolestaan selvästi edellisvuotta vähäisemmiksi. SAK:n mukaan alalla irtisanottiin 871 työntekijää, kun määrä 2014 oli 2 228.

Yt-neuvottelujen piirissä oli

viime vuonna yhteensä lähes 114 000 työntekijää, mikä on hieman enemmän kuin edellisvuonna. Kesken olevista yt-neuvotteluista suurimmat ovat käynnissä Helsingin yliopistossa.

SAK on tilastoinut irtisanomisia vuodesta 2006.

Ota kantaa

Pelkäätkö potkuja?

Kyllä 30% En 56% En vielä 15%
Ääniä yhteensä 509
Näitä luetaan!
  1. 1

    Maailman vaarallisimmaksi nimetyllä lentokentällä tapahtui kuolonuhreja vaatinut turma

  2. 2

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  3. 3

    Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

  4. 4

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  5. 5

    Nuori nainen löytyi kuolleena asunnosta – poliisi epäilee uhrin käyttäneen vaarallista huumetta

  6. 6

    Nimetön viesti paljasti miesystävän kaksoiselämän – koston kierre vei sairaanhoitajan käräjille

  7. 7

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  8. 8

    Kimi Räikkönen sai kehut tärkeältä Ferrarin mieheltä

  9. 9

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  10. 10

    Kansanedustaja Kärnä kehottaa Ylen Jääskeläistä eroamaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  3. 3

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  4. 4

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  5. 5

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  6. 6

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  7. 7

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  8. 8

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  9. 9

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  10. 10

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Maailman vaarallisimmaksi nimetyllä lentokentällä tapahtui kuolonuhreja vaatinut turma

  2. 2

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  3. 3

    Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

  4. 4

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  5. 5

    Nuori nainen löytyi kuolleena asunnosta – poliisi epäilee uhrin käyttäneen vaarallista huumetta

  6. Näytä lisää