Manu, Manne, Immo

Koripallo

Valikko

Suomen mestarin luotsi reissasi kevään Afrikassa – ja löysi taas vireen valmentamiseen

Koripallo
Pieti Poikola palasi kotikaupunkiinsa Kouvolaan ja otti mestari-Kouvojen ohjat.
Pieti Poikola, 38, on palannut kotiin. Tampereen Pyrinnön kolme kertaa mestariksi luotsannut Poikola jatkaa nyt Jyri Lehtosen työtä Kouvoissa, viime kevään mestarijoukkueessa.

Poikola vietti nuoruutensa ja kouluvuotensa Kouvolassa.

– On ollut hienoa ajella pyörällä tuttuja katuja ja tavata vanhoja tuttuja. Aika nostalginen fiilis!

Kouvolassa asuessaan Poikola sai nähdä läheltä Kouvojen nousun II-divisioonasta liigan huipulle. Kouvot voitti mestaruuden vuonna 1995, jolloin Poikola muutti kaupungista opiskelujen perässä.

– Niistä vuosista jäi hyviä muistoja. Mestaruus oli hieno juttu, vaikka en itse joukkueeseen yltänyt. Minulla oli ollut kovia tavoitteita pelaajana, mutta kuvitelmat olivat jo karisseet siinä vaiheessa.

Poikola opiskeli diplomi-insinööriksi ja sai pestin suunnittelutoimistosta Kaarinasta. Siinä ohessa hän valmensi muun muassa FoKoPossa, Aura Basketissa ja Turun Riennossa.

Veri veti kuitenkin maailmalle, joten hän sanoi itsensä irti ja lähti reppureissulle Kaakkois-Aasiaan. Tarkoitus oli olla maailmalla jopa pari vuotta, mutta kesken kaiken Tampereen Pyrintö pyysi häntä valmentajakseen liigaan.

– Kaikkien matkojeni jälkeen on tullut eteen uusia tehtäviä vähän sattumalta. Hylkäsin tavoitteellisuuden tietyllä tavalla silloin, kun huomasin ettei minusta tule hyvää pelaajaa. Tavoitteet eivät ole minua varten, Poikola filosofoi.

Kummallista puhetta urheiluvalmentajalta, eikö totta?

– Minun pitää löytää jokaisen pelaajan ja joukkueen kanssa oma toimintatapa. Jotkut tarvitsevat selkeän tavoitteen, toiset keskittyvät mieluummin päivittäiseen työhön kuin ylhäältä annettuihin tavoitteisiin.

On hyvin tunnettua, mihin hän ylsi Pyrinnössä tyylillään: avauskaudella 2008–09 pronssia, kahdella seuraavalla kultaa.

Kausi 2011–12 oli monella tapaa vaikeampi. Neljäs sija ei ollut huono, mutta Poikola oli väsynyt valmentamiseen.

– Mietin vakavasti, etten enää valmentaisi koskaan.

Poikola teki sen, mikä on hänelle luontaisin tapa hakea uusia virikkeitä: lähti reppumatkalle. Tällä kertaa suuntana oli Intia ja Nepal.

Koripallokenttien kutsu oli taas ylittämätön, kun tuli uusi tarjous – tällä kertaa Tanskan maajoukkueesta. Samalla hän palasi Pyrintöön, jossa pääsi juhlimaan kolmatta kultaa keväällä 2014.

Syksyllä 2015 hän oli lyhyeksi jääneellä pestillä islantilaisseura Tindastollissa. Oli taas aikaa ottaa reppu selkään: viime loppuvuodesta hän suuntasi puolen vuoden matkalle Itä-Afrikkaan, Ugandaan, Ruandaan, Tansaniaan, Keniaan ja Madagaskarille.

– Matka meni oikein hyvin. Madagaskarissa tuli maantierosvoja vastaan, mutta rahalla siitä selvisi, heittää Poikola, joka joutui ryöstön kohteeksi myös Ranskan EM-kisoissa syksyllä 2015.

Viime elokuussa hän joutui lievän pahoinpitelyn kohteeksi niinkin eksoottisessa paikassa kuin Saksan Kielissä Tanskan EM-karsintaottelun jälkeen.

– Se tapahtui siistin hotellimme edustalla ihan yllättäen. Se vain kuvaa elämän sattumanvaraisuutta, tilanteisiin tyynesti suhtautuva Poikola sanoo.

Afrikan-reissulla Poikola kiersi vaimonsa kanssa lukuisia kansallispuistoja ja muita luontokohteita.

– Matkoilla tulee uusia ajatuksia ja olo siitä, että nyt osaan taas valmentaa vähän paremmin.

”Tanska on urheilumaa, Suomi harrasteurheilumaa”

Tanskaa ei tunneta koripallomaana, mutta maajoukkue nostatti lajibuumia Poikolan johdolla käydyissä EM-karsinnoissa. Tanska taisteli tasaisessa lohkossa EM-paikasta tosissaan ja otti muun muassa Saksasta ensimmäisen voittonsa kautta aikojen.

– Tämä on poliittinen itsemurha sanoa, mutta Tanska on urheilumaa, Suomi on harrasteurheilumaa, Poikola lataa.

Hän on päässyt tutustumaan niin Tanskan kuin Islanninkin palloiluihmeisiin.

– Tanskassa halutaan panostaa urheiluun. Islannissa on hirvittävä itseluottamus, siellä kamppaillaan välittämättä, sattuuko vai ei.

Pietilän 2+2-vuotinen sopimus Tanskan kanssa päättyi EM-karsintoihin. Jatkosta neuvotellaan lähiaikoina.

Vaikka Poikolaa harmittaa Suomessa huippu-urheilua vastassa olevat tuulimyllyt, hän kehuu Susijengissä tehtyä työtä.

– Se antaa työntöapua meille valmentajillekin kivasti. Suomea pidetään uskottavana koripallomaana.

Kun Tanska haki päävalmentajaa, tarjolla oli ehdokkaita myös isoista koripallomaista.

– Koin sen niin, että he valitsivat ennen kaikkea suomalaisen valmentajan. Sen jälkeen katsoivat tarkemmin, että kuka tämä Poikola on.

Tanskan naisten maajoukkuetta valmentaa tällä hetkellä Ville Tuominen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    3. 3

      Lauri Ylönen vastaa Ylellä taloprojektiensa saamaan kärkkääseen kritiikkiin: ”Arkkitehdiksi en ole itseäni kutsunut”

    4. 4

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    5. 5

      Venäläiskaupunki uppoaa hiljalleen maan sisään: jopa 100 metriä syvät vajoamat vieneet jo koulun ja pätkän rautatietä

    6. 6

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    7. 7

      Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Myrsky katkoo puita ja sähkölinjoja Savossa – lentopallon Mestaruusliigan ottelu keskeytyi Siilinjärvellä

    10. 10

      Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    5. 5

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    6. 6

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    7. 7

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    8. 8

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    9. 9

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    10. 10

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    3. 3

      Lauri Ylönen vastaa Ylellä taloprojektiensa saamaan kärkkääseen kritiikkiin: ”Arkkitehdiksi en ole itseäni kutsunut”

    4. 4

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    5. 5

      Venäläiskaupunki uppoaa hiljalleen maan sisään: jopa 100 metriä syvät vajoamat vieneet jo koulun ja pätkän rautatietä

    6. Näytä lisää