Minna, Vilma, Miina

Koripallo

Valikko

Suomalaisvalmentaja kuoli 54-vuotiaana – puhui vaikeasta sairaudestaan elokuussa: ”Valmennan pyörätuolista”

Julkaistu:

Koripallo
Timo Hakamaa on kuollut.
Suomen pääsarjassa sekä pelaajana että valmentajana vaikuttanut Timo Hakamaa on kuollut, kertoo Koripalloliitto verkkosivuillaan.

Hakamaa, 54, sairasti pitkään, mutta toimi rakkaan lajinsa parissa viimeiseen asti. Vielä elokuussa hän valmensi Kauhajoen Karhun 15-vuotiaita poikia Tallink-turnauksessa.

– Koris tuo valoa elämääni. Kävelemään en enää pysty, joten joudun valmentamaan pyörätuolista. Onneksi minulla on hyvä kakkosvalmentaja, joka auttaa monissa asioissa, Hakamaa kertoi Ilta-Sanomille tuolloin.

Hakamaa pelasi 1980–90-luvulla laitahyökkääjänä SM-sarjaa ja I divisioonaa Salon Palloilijoissa ja Forssan Alussa. Pääsarjassa hän valmensi kolmella vuosikymmenellä ja luotsasi mm. Alkua, Karkkilaa, Lahden NMKY:tä ja Kauhajoen Karhua.

Viimeiseksi pestiksi jäi Kauhajoen Karhujen poikien joukkue.

– Karhun poikien kanssa olen ollut yhdessä seitsemän vuotta, joten joukkue ja vanhemmat ovat tulleet tutuksi, Hakamaa kertoi.

Hakamaa sai kuulla kovasta kohtalostaan neljä vuotta sitten.

– Sain 2012 lääkäreiltä arvion, että elinaikaa on jäljellä maksimissaan viisi vuotta. Nyt on riuduttu yli neljä vuotta, joten paljon ei ole aikaa jäljellä. Onneksi aivot toimivat, vaikka eivät ihan yhtä nopeasti kuin joskus aikaisemmin, Hakamaa kertoi elokuussa.

– Sairaus on edennyt siihen vaiheeseen, että leikkauksia tai kuvauksia ei enää tehdä eikä sädehoitoa anneta. Nyt hoidetaan oireita ja yritetään lievittää kipuja, Hakamaa kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    2. 2

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    3. 3

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    6. 6

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Virkailija tuijotti ja arvosteli olympiavoittajan vartaloa – naistähdeltä kovaa tekstiä: ”Olen kurkkuani myöten täynnä”

    9. 9

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    10. 10

      Puolustusministeri iski kovat luvut pöytään – näin Venäjä kasvattaa sotamahtiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    4. 4

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    9. 9

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    10. 10

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    2. 2

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    3. 3

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    6. Näytä lisää