Leevi

Koripallo

Suomen korisnuorilla on illalla Ranskaa vastaan paljon pelissä – tältä näyttää lohkomatematiikka

Julkaistu:

EM-koripallo
Suomi taistelee EM-kisoissa vielä lohkon kakkospaikasta.
Suomen alle 20-vuotiaiden koripallomaajoukkue pelaa tiistai-illan Ranska-pelissä samalla myös vastustajastaan keskiviikon neljännesvälierään.

EM-kisoissa on käytäntö, jossa alkulohkosta kaikki maat pääsevät neljännesvälieriin. Vasta siinä vaiheessa tapahtuu kisojen isojako.

Neljännesvälierien voittajat pääsevät pelaamaan mitaleista ja sijoista 1–8, häviäjät putoamista vastaan sijoista 9–16.

– Systeemi on reilu, mutta samalla myös kova, päävalmentaja Anton Mirolybov mietti.

– Alkulohkossa yritämme hoitaa, että saisimme mahdollisimman hyvän vastuksen neljänteen peliin. Mutta se tulee, joka tulee, takamies Lassi Nikkarinen sanoi huumaavan Espanja-voiton jälkeen.

Huono uutinen Suomen kannalta on se, että lohkovoitto on Sudenpennuilta jo karannut ja sitä myötä mahdollisuus heikon Unkarin kohtaamiseen keskiviikon ratkaisevassa EM-neljännesvälierässä.

Parhaimmillaan Suomi voi päästä tasapisteisiin Israelin ja Espanjan kanssa, jos lohkon päätöspeleissä Suomi voittaa Ranskan ja Espanja kukistaa Israelin. Suomen korisuhde keskinäisistä otteluista on kuitenkin –8, jolla voi tulla korkeintaan lohkon kakkossija – ja silloinkin vain Espanjan 18 pisteen murskavoitolla Israelista.

Näin A-lohkosta vastustajavaihtoehdoiksi jäävät Turkki, Liettua ja Saksa – äärettömän kovia korismaita kaikki.

Vuoden 2014 Euroopan mestari ja viime vuoden pronssimitalisti Turkki on jo varmistanut A-lohkon voiton. Suomi välttää lohkon jumbotilan – ja kivikovan Turkin kohtaamisen – käytännössä vain voittamalla Ranskan.

Yksi poikkeus löytyy: Suomi saa hävitä Ranskalle yhdellä pisteellä, kunhan Israel voittaa Espanjan.

A-lohkossa Liettua ja Saksa ratkaisevat tiistaina iltapäiväpelissä lohkon kakkospaikan. Keskinäisen ottelun voittaja on toinen, häviäjä kolmas.

Suomi on omassa lohkossaan kakkonen, jos Suomi voittaa Ranskan ja Israel kukistaa Espanjan – tai jos Espanja voittaa Israelin vähintään 18 pisteellä. Espanjan pienemmällä voitolla Suomi jää lohkossa kolmanneksi.

Ja häviämällä tiistaina Ranskalle Suomi on B-lohkon neljäs.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Poliisi: Kaksi kuollut räjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    5. 5

      IS Barcelonassa: Terrori-isku tuli espanjalaiselle Rominalle yllätyksenä: ”Sääli, että tällaista tapahtuu”

    6. 6

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    7. 7

      Talk show -legenda on Trumpin parhaita ystäviä – huomasi presidentin käytöksessä hälyttävän muutoksen: ”En tunne enää häntä”

    8. 8

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    9. 9

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    10. 10

      Poliisi pidättänyt kaksi miestä – hänen epäillään liittyvän Barcelonan iskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Poliisi: Kaksi kuollut räjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    5. 5

      IS Barcelonassa: Terrori-isku tuli espanjalaiselle Rominalle yllätyksenä: ”Sääli, että tällaista tapahtuu”

    6. Näytä lisää