Heidi

Koripallo

Valikko

Golden State Warriors riisti kotiedun takaisin

Julkaistu:

KORIPALLO
Golden State Warriors sai hyökkäyspelinsä rullaamaan ja tasoitti voitot 2–2:een NBA:n finaaleissa perjantain vastaisena yönä.
Kaksi edellistä ottelua hävinnyt Golden State löi Cleveland Cavaliersin vieraissa vakuuttavasti 103–82.

Edellisissä otteluissa runkosarjan ykkösjoukkue oli vaikuttanut yllättävän uniselta, eikä liigan parhaaksi pelaajaksi valittu Stephen Currykaan ollut väläyttänyt osaamistaan kuin ajoittain. Nyt Curry oli kuitenkin vireessä, ja Warriorsin hyökkäyspeli pyöri totutun väkevästi.

Tappio olisi tiennyt Golden Statelle tukalaa tilannetta, sillä yksikään joukkue ei ole noussut NBA-finaaleissa 1–3-tappioasemasta voittoon. Asetelma näkyi joukkueen pelissä päättäväisyytenä, joka oli puuttunut edellisistä peleistä.

– Tulimme peliin tänään sillä mielentilalla, että meidän täytyy voittaa, Curry sanoi NBA:n verkkosivuilla.

Loukkaantumishuolista pudotuspeleissä kärsinyt Cleveland vaikutti väsyneeltä. Ykköstähti LeBron James ei yltänyt aiempien finaalien loistokkuuteen, vaikka pussittikin 20 pistettä. Toisella neljänneksellä hän löi päänsä kameraan horjahdettuaan ja oli hetken kentän pinnassa.

Clevelandin tehokkain oli Timofei Mozgov, joka teki 28 pistettä.

Iguodala loisti

Golden Statelta nousi Curryn lisäksi esiin Andre Iguodala, joka pelasi kauden parhaan ottelunsa. Curryn tavoin hän pussitti 22 pistettä, minkä lisäksi hän kahmi kahdeksan levypalloa ja teki puolustuspäässä erinomaista työtä Jamesia vastaan.

– Hänet on laitettava tekemään niin paljon töitä kuin mahdollista. Hänet on pakotettava yrittämään vaikeita heittoja, Iguodala selitti strategiaansa.

Cleveland johti ottelua vain alussa, kun se repäisi nopeasti 7–0-johdon. Aikalisän jälkeen Golden State löysi peliinsä hyvän rytmin ja rynni pian ohi. Tauolla vierasjohto oli 15 pistettä.

Kolmannella neljänneksellä Cleveland kiri ja nousi parhaimmillaan kolmen pisteen päähän. Kotijoukkueen puhti ei kuitenkaan riittänyt ja viimeinen neljännes oli Golden Staten dominointia.

Clevelandin valmentaja David Blatt vakuutti joukkueen tekevän kotiläksynsä seuraavaan otteluun.

– Meillä on nyt kolmen pelin sarja mestaruudesta. Puoli vuotta sitten olisin ottanut tämän tilanteen, Blatt sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. 6

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    7. 7

      Kyläneuvosto määräsi tytön raiskattavaksi ”kostoksi” vanhempien edessä Pakistanissa

    8. 8

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    9. 9

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    10. 10

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    3. 3

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    6. 6

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    7. 7

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    8. 8

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    9. 9

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    10. 10

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. Näytä lisää