Heidi

Koripallo

Teemu Selänne osaomistajaksi suomalaisseuraan – laji ei ole jääkiekko

Julkaistu: , Päivitetty:

Osakeanti
Teemu Selänne on lähtenyt pienomistajaksi koripalloseura Loimaa Bisonsiin.
Loimaalaisseura tiedotti asiasta Facebook-tilillään.

– Todella hienoa lähteä mukaan Biisoneihin. Kaliforniassa tulee seuratuksi Lakersin ja Clippersin otteita tiiviisti ja sitä kautta koripallo on tullut erityisen tutuksi. Moni frendi lähti myös messiin Biisoneihin ja koriksella on Suomessa upea noste. Olen pienomistaja ja tämä oli ennen kaikkea fiilispohjainen juttu, let's go Bisons! Selänne kertoo Bisonsin Facebook-tilillä.

Seuran johtokunnan jäsen Juha Kojo kertoi alkuillasta Ilta-Sanomille, että Selänne olisi ostanut seurasta yhden prosentin. Kojon mukaan Selänteen sijoittama summa olisi 5 000 euroa.

Seuran hallituksen puheenjohtaja Ari Hannula tarkensi myöhemmin, ettei Selänteen tarkka sijoitussumma ole tiedossa. Seuran osakeanti jatkuu edelleen.

– Keskiviikkoiltana kello 18 sain tiedon Aleksi Valavuorelta, että Teemu on merkannut osakkeitamme. Sitä tietoa meillä ei ole, onko hän hankkinut prosentin, kaksi, kolme tai viisi, Hannula sanoi.

– Prosentti on minimimäärä, jonka sijoittaja voi hankkia. Tuo 5 000 euroa on siis minimisumma. On erittäin hienoa, että Teemu on lähtenyt mukaan toimintaamme, Hannula kertoi.

Edit: Juttua täydennetty hallituksen puheenjohtajan kommenteilla kello 0.26.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    2. 2

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    3. 3

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    4. 4

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    5. 5

      Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    6. 6

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    7. 7

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    8. 8

      Lennot kestävät nykyään pidempään kuin samoilla reiteillä vuosikymmeniä sitten – tästä se johtuu

    9. 9

      Kadonnut nainen löytyi poikkeuksellisella tavalla Floridassa – oli säilönyt tuoksuaan purkkiin

    10. 10

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. 6

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    10. 10

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    2. 2

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    3. 3

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    4. 4

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    5. 5

      Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    6. Näytä lisää