Armas

Koripallo

Valikko

Show on ohi, MM-kisat voivat alkaa!

Koripallon MM
Petteri Koposen sanoihin on helppo yhtyä. MM-kisojen avausmatsi USA:n huikean kovia NBA-tähtiä vastaan oli ikään kuin show- tai näytösottelu, jossa Suomelta ei odotettukaan tuloksellisesti mitään.
Pelin suurin anti pelaajille oli kohdata maailman parhaat pelaajat ja aistia 8000-päisen suomalaiskatsojajoukon fanaattinen tunnelma. Sen takia 59 pisteen tappiosta ei pidä pillastua.

Okei, Suomen heittopeli varsinkin ottelun toisella neljänneksellä oli täysin luokatonta, mutta sekään ei muuta sitä faktaa, että vaikka Suomi olisi heittänyt läpi ottelun 100-prosenttisesti, Suomi ei olisi silti mahtanut USA:lle mitään. Tappiolukemat olisivat vain olleet pienemmät.

Normaalisti 59 pisteen romahdus olisi syvä järkytys mille koripallojoukkueelle tahansa. Uskon, että Susijengin on kuitenkin ollut helppo nollata eilinen peli, koska Suomella ei pitänytkään olla mitään mahdollisuuksia. Ottelu meni puhtaasti show'n piikkiin.

Koposen sanoin nyt on show ohi ja MM-kisat alkavat Suomen osalta vasta toden teolla. Lohkon neljä muuta maata eivät esittäneet avausotteluissaan mitään sellaisia ihmeitä, etteikö Susijengi voisi ne kepittää.

Ukraina pelasi hyvät EM-kisat, mutta ei vakuuttanut MM-kisojen avausottelussaan. Dominikaanisen tasavallan kärki on terävä, mutta ei mitenkään laaja. Parin kolmen avainmiehen jälkeen pelaajiston taso putoaa selvästi.

Sama tilanne on Uudella-Seelannilla. Lisäksi joukkueen pää ei lauantaina kestänyt loppuminuuttien tiukassa hermopaineessa, vaan se mokasi jo tuloillaan olleen voiton kahteen typerään epäurheilijamaiseen virheeseen, joiden ansiosta Turkki pääsi nousemaan syvästä sillasta rinnalle ja ohi. Turkki puolestaan oli vuoden takaisten EM-kisojen isoimpia floppeja, eikä lauantain peli näyttänyt juuri edistymisen merkkejä. Turkki sai tosiaan voittonsa täysin kultalautaselta tarjoiltuna.

Suomen vire ja taso riittävät ihan varmasti jokaista neljää muuta maata vastaan. Se vaatii vain onnistuneen pelin ja ehjän suorituksen!

Suomi elää tunnetusti kaukoheitoistaan. USA-pelissä nähtiin siinä kaksi täysin ääripäätä. Toisen neljänneksen heittopelillä (kakkoset 0/11, kolmoset 0/6 eli pelitilanneheitot 0/17!) Suomi häviää turnauksen jokaisen ottelunsa. Vastaavasti kolmannen neljänneksen tilastoilla (kakkoset 4/12, kolmoset 3/4 eli pelitilanneheitot 7/16) Suomi taistelee hyvin mukana.

USA-peli ei romuttanut Suomen jatkohaaveita mihinkään suuntaan. Tilanne on edelleen sama eli kaksi voittoa riittää todennäköisesti jatkoon, kolmella voitolla jatkopaikka on varma.

Kuten sanottu, Susijengin MM-turnaus alkaa vasta tästä päivästä - ja ensimmäisenä haasteena tulee iltapäivällä vastaan Ukraina.

Ota kantaa

Nouseeko Susijengi USA-tappiosta voittoon Ukrainaa vastaan?

Kyllä 50% Ei 50%
Ääniä yhteensä 0

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    4. 4

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. 6

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    7. 7

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      James Cookin 250 vuotta vanhaa liiviä ei saatu myytyä huutokaupassa – ”Tällainen löytö tulee vastaan kerran elämässä”

    10. 10

      Testaa, kuinka hyvin pärjäisit suosikkikisassa – pelaa IS:n Heikoin lenkki -visaa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    8. 8

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    4. 4

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. Näytä lisää