Vappu

Koripallo

Valikko

Suomen MM-vastustaja heikentyi NBA-pelaajan verran

MM-koripallo
Dominikaaninen tasavalta ei saa Atlantan NBA-pelaajaa Al Horfordia MM-joukkueeseensa.
Dominikaaninen tasavalta on yksi Suomen päävastustajista elo-syyskuun vaihteessa alkavissa koripallon MM-kisoissa.

Joukkueen kirkkain tähti on 28-vuotias Al Horford, joka on pelannut ammatikseen Atlanta Hawksin riveissä vuodesta 2007 lähtien.

Horfordin rintalihas repeytyi pahasti viime tapaninpäivänä. Tammikuussa 2012 hän kärsi olkapäävammasta, joka pakotti hänet sivuun muutamaksi kuukaudeksi. Myöhemmin kävi ilmi, että rintalihas oli vaurioitunut jo tuolloin.

Jo nyt on selvää, että Horford ei pääse MM-kisoihin, joissa Dominikaaninen tasavalta on mukana ensimmäisen kerran sitten vuoden 1978.

Joukkueella on kuitenkin toinenkin NBA-peluri, Houston Rocketsissa pelaava konkari Francisco Garcia.

- Odotan todella kesää ja maajoukkuepelejä. Haluan nauttia tästä täysillä, sillä tämä on viimeinen turnaukseni maajoukkueessa, 32-vuotias Garcia sanoo MM-kisojen kotisivuilla.

Dominikaaninen tasavalta sijoittui viime vuonna neljänneksi Amerikan mestaruusturnauksessa.

- Se oli pettymys, koska halusimme tuoda mitalin kotiin. Tärkeintä oli kuitenkin saada paikka MM-kisoihin.

Garcia odottaa MM-kisoista suurta tapahtumaa, koska espanjalaiset ovat innokasta koripalloväkeä. Bilbaon lohkoa tulee seuraamaan paljon suomalaisia faneja, mutta omat huutojoukkonsa on Dominikaanisella tasavallallakin.

- Espanjassa asuu paljon siirtolaisia Dominikaanisesta tasavallasta. Olen varma, että joukkueemme saa kovaa kannustusta.

Garcia ei vähättele Suomea eikä muita maita, mutta pitää oman joukkueensa mahdollisuuksia hyvinä.

- USA on lohkon selkeä suosikki, mutta koko muu joukko on aika tasainen. Meidän tavoitteemme on päästä jatkoon, Garcia painotti MM-kisojen kotisivulla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    6. 6

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    7. 7

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    8. 8

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    9. 9

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    10. 10

      Texasin ja Keskilännen myrskyissä kuollut ainakin 11 – ilmakuvat paljastavat järkyttävän tuhon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    6. Näytä lisää