Varpu, Vaula

Koripallo

Mikä mättää? Pääkaupunkiseudun koris jälleen kriisin kourissa

Julkaistu:

KORIPALLO
Tapiolan Honka palasi Korisliigaan täksi kaudeksi. Joukkue on vahva ja peli kulkee mukavasti. Positiivisista elementeistä huolimatta seuran tilanne on kaikkea muuta kuin seesteinen.
Hongan taustayhtiön joulukuussa valmistuneessa tilintarkastuskertomuksessa epäillään yhtiön kykyä jatkaa toimintaansa.

Tilinpäätöksen mukaan Korishonka Oy:n tulos tilikaudella 1.6.2012-31.5.2013 oli liki 232 000 euroa tappiollinen. Samalla yhtiön oma pääoma oli miinuksella liki 229 500 euroa.

- Tilintarkastajan lausunto on huolestuttava, koripalloliiton kilpailutoiminnan Tom Westerholm myöntää kuultuaan asiasta IS:lta.

Koripalloliitto myönsi seuralle liigalisenssin kesäkuussa silloisten ennakkotietojen perusteella. Westerholm kertoo, että Korishongan tilanne oli tiedossa lisenssistä päätettäessä.

- Saamamme ennakkotiedot tilinpäätöksestä olivat samansuuntaiset. Yhtiö oli kuitenkin huolehtinut kaikista velvoitteistaan yhteiskuntaa ja pelaajia kohtaan.

Tilinpäätöskausi oli samalla Korishongan ensimmäinen toimintavuosi. Yhtiö sai pesämunakseen yksityishenkilöiden kokoaman 120 000 euron lainan, joka on Korishongan hallituksen puheenjohtajan
Kari Kaarion mukaan vakautettu kymmeneksi vuodeksi.

Vakauttamisen seurauksena lainaajat ovat konkurssin sattuessa pesää jaettaessa jonon hännillä. Ratkaisu siis takaa sen, että espoolaisen koriksen puolesta rahansa likoon laittaneet 60 yksityishenkilöä pysyvät omiensa takana.

- Kaikki oli kunnossa, kun lisenssi myönnettiin, Westerholm korostaa.

Kaariolla ja muilla Honkaan satsanneilla on edessään vakava paikka. Korishongan budjetti tälle kaudelle on runsaat puoli miljoonaa, josta miesten joukkueen osuus on noin 370 000 euroa. Ainoana liigaseurana Honka pyörittää samalla myös naisten SM-sarjajoukkuetta.

- Jos meillä olisi vain miesten joukkue, olisimme jo kirkkaasti plussalla. Nyt meidän on muutamassa kuukaudessa kerättävä vielä satatuhatta euroa, jotta pääsisimme nollatulokseen, Kaario kertoo.

Ensimmäisen tilikauden tulosta ei Kaarion mukaan kannata dramatisoida liikaa.

- Lähdimme nollasta ilman yhtäkään yhteistyösopimusta. Olimme kuin start up -yritys. Tällä hetkellä tilanne on aika lailla toinen. Olemme jo vähentäneet muuta velkataakkaamme merkittävästi.

Pääkaupunkiseudun pääsarjaseurat ovat vuosien ja vuosikymmenten kadonneet yksi toisensa jälkeen. Espoon Honka -nimeä kantanut seura oli viime vuosikymmenen menestyjä - kunnes liitto ei enää myöntänyt sarjapaikan omanneelle taustayhtiölle lisenssiä syksyllä 2011.

- Tämä on raakaa työtä, mutta teemme sitä niin ammattimaisesti kuin osaamme. Urheilumarkkinointi on hurjan vaikeaa, jos laji ei ole Suomessa suuri. Teemme pyyteetöntä talkootyötä, Honka-kasvatti, 1980-luvulla maajoukkueessakin pelannut Kaario painottaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      Päätös: Pirkko-ilves lopetetaan torstaina heti aamulla – ”Perustelu oli eläinsuojelullinen”

    6. 6

      Jari Sillanpää avautui yllättäen pohjanmaalaisessa radio Pookissa ääni särkyen – ”Tämä poika on aika maassa”

    7. 7

      Melomassa ollut brittinainen murhattiin Amazonilla – kirjoitti sosiaaliseen mediaan pahaenteisen viestin

    8. 8

      MTV: Poliisi esti vuonna 2012 terrori-iskun – kohteena kokoomuksen puoluekokous

    9. 9

      Oletko ihmetellyt, miksi lentokoneen ikkunassa on reikä? Pienellä yksityiskohdalla on iso tehtävä

    10. 10

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    3. 3

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    4. 4

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    5. 5

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    9. 9

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    10. 10

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      Päätös: Pirkko-ilves lopetetaan torstaina heti aamulla – ”Perustelu oli eläinsuojelullinen”

    6. Näytä lisää