Kuisma

Koripallo

Arhinmäki ihmettelee villi kortti -käytäntöä

Julkaistu:

Urheiluministeri Paavo Arhinmäki pitää villeillä korteilla rahastamista urheiluhengen vastaisena.

 Urheiluministeri Paavo Arhinmäki ihmettelee Kansainvälisen koripalloliiton tyyliä jakaa MM-paikkoja villeillä korteilla, joihin sisältyy lisäksi lahjoitus liiton säätiölle.

- Pidän urheiluhengen vastaisena järjestelmää, jossa paikan kisoihin voi ”ostaa”. Paikka pitää ansaita pelaamalla, ja Suomi oli siinä varsin lähellä.

Suomen koripalloliitto ilmoitti sunnuntaina hakevansa villiä korttia ensi vuoden MM-kisoihin. Kansainvälinen liitto on varannut neljä villiä paikkaa. Paikan saaminen edellyttää käytännössä 500 000 euron lahjoittamista Fiban säätiölle.

Opetusministeriön ylitarkastaja Hannu Tolonen teki sunnuntaina selväksi, että valtio ei voi lähteä mukaan taloudellisesti Koripalloliiton villi kortti -hakemukseen. Tähän suuntaan jo aiemmin puhunut Arhinmäki vahvistaa ministeriön kannan.

- En näe mahdollisena, että veikkausvoittovaroista annettaisiin erillisrahoitusta tällaiseen, eikä Koripalloliitto ole sellaista hakenutkaan.

- Avuksi voimme toki olla muulla tavoin, jos esimerkiksi joistain tapaamisista on hyötyä.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    2. 2

      Tänne suomalaiset matkustavat syyslomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    3. 3

      Kauniaisten uimahallin alueella keskisuuri vaarallisen aineen onnettomuus – poliisi eristi alueen

    4. 4

      Tämän koneen lennot hermostuttavat Pohjois-Koreaa: USA:lla on Guamin saarella kuusi B-1B-pommittajaa, jotka saisivat aikaan massiivista tuhoa

    5. 5

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    6. 6

      Alemman keskiluokan kaasuautolle 100000 km kestotestin kautta aikain paras tulos – ”karisti kaikki epäilykset”

    7. 7

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    8. 8

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    9. 9

      Kaikki Mac-tietokoneet vaarassa: Applea varoitettiin, julkaisi päivityksen silti

    10. 10

      Tämä tyyli kelpaisi varmasti myös armeijassa – tältä Lauri Markkanen näyttää nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    4. 4

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    5. 5

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    6. 6

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    7. 7

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    8. 8

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    9. 9

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    10. 10

      Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    2. 2

      Tänne suomalaiset matkustavat syyslomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    3. 3

      Kauniaisten uimahallin alueella keskisuuri vaarallisen aineen onnettomuus – poliisi eristi alueen

    4. 4

      Tämän koneen lennot hermostuttavat Pohjois-Koreaa: USA:lla on Guamin saarella kuusi B-1B-pommittajaa, jotka saisivat aikaan massiivista tuhoa

    5. 5

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    6. Näytä lisää