Mauri

Koripallo

Sasu Salin neuvottelee jatkosta Sloveniassa

Julkaistu:

Kolme edelliskautta Sloveniassa Union Olimpijassa pelanneen Sasu Salinin sopimus päättyi tähän kauteen.
Salin katsoo mennyttä aikaa Olimpijassa hyvillä mielin eikä jatkaminen seurassa ole poissuljettu vaihtoehto.

Salinin ja Olimpijan kausi päättyi maanantaina pettymykseen joukkueen hävitessä Slovenian finaaleissa Krkalle. Salin kuului läpi kauden joukkueen avainpelaajiin, mutta joukkueelle kausi oli kaksijakoinen. Positiiviset esitykset Euroliigassa eivät kantaneet kuitenkaan Adrianmeren ABA-liigaan ja lopulta puhti loppui kesken myös Slovenian liigassa.

- Euroliigassa pelasimme ihan hyvin, sillä olimme koko ajan altavastaajina, joten siihen nähden pelit menivät ihan hyvin. ABA-liigassa olisimme voineet tehdä paljon paremman tuloksen, mutta siinä taas kävi miten kävi. Meiltä lähti muutama pelaaja ja jotenkin meidän pakka aina hajoaa puolessavälissä kautta aivan kuten viime vuonnakin. Hävisimme helppoja pelejä eivätkä esitykset olleet niin tasaisia. En tiedä johtuuko se sitten meidän nuoresta joukkueesta, mutta emme saaneet pidettyä tasoa ylhäällä, Salin pohtii mennyttä kautta.

Ilman sopimusta oleva Salin on tällä hetkellä vapaa siirtymään uuteen seuraan, mutta ottaa tilanteen rauhassa.

- En ole vielä päättänyt jatkosta vielä mihinkään suuntaan. Olimpija on tarjonnut sopimusta, mutta se jää nähtäväksi. Sanoin juttelevani heidän kanssaan kauden jälkeen, eli varmaan tässä piakkoin neuvotellaan, Salin valottaa tilannettaan.

Jos vuosi jäi Salinin viimeiseksi Olimpijassa, jäi hänelle seurasta hyvät muistot. Oman lisänsä toivat myös muut suomalaispelaajat Emir Sulejmanovic ja Teemu Rannikko.

- Tuntuu, että olisin kehittynyt näiden vuosien aikana. Tämä on ollut tosi hyvä paikka olla. Kovaa on menty ja harjoiteltu, joten kai siinä jotain kehitystäkin tulee. Viime vuonna Emir tuli ja tänä vuonna Teemu, niin se on tuonut vähän lisäintoa. Teemu on tuonut vielä vanhempana pelaajana lisäoppia joukkueeseen, kesällä 22 vuotta täyttävä pallotaituri kehuu kymmenen vuotta vanhempaa konkaria.

Kauaa Salin ei ole kuitenkaan poissa Slovenian maaperältä, sillä maassa pelataan syyskuussa koripallon EM-kisat. Sitä ennen ehtii kuitenkin hieman nauttia Suomen kesästä.

- Tässä nyt vähän aikaa vedetään huilia ja sitten pitäisi alkaa treenaamaan. Heinäkuun lopulla alkavat sitten maajoukkueleiritykset ja sitten ovat kisat, Salin valottaa kesäsuunnitelmiaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Eduskunnan turvallisuusjohtaja: Näin tapahtumat eduskuntatalon portailla etenivät – ”Sitten he tekevät itselleen minkä tekevät”

    4. 4

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    5. 5

      Mikä syksy? Katso, kuinka punainen lämpöaalto vyöryy Suomeen – luvassa jopa 20 astetta!

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

    8. 8

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    9. 9

      Kaksi vaarallista vankikarkuria saatiin kiinni – löytyivät neljän kilometrin päästä vankilasta

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -Marilta palaa käpy sulhas-Petrin käytökseen – kiitää pois paikalta: riidan syynä kebab

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    5. 5

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    6. 6

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    7. 7

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    8. 8

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    9. 9

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    10. 10

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Eduskunnan turvallisuusjohtaja: Näin tapahtumat eduskuntatalon portailla etenivät – ”Sitten he tekevät itselleen minkä tekevät”

    4. 4

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    5. 5

      Mikä syksy? Katso, kuinka punainen lämpöaalto vyöryy Suomeen – luvassa jopa 20 astetta!

    6. Näytä lisää