Pasi

Koripallo

Valikko

Jumbo yllätti sarjakärjen Korisliigassa

Julkaistu:

Forssan Koripojat järjesti keskiviikkona yhden kuluvan kauden suurimmista yllätyksistä Korisliigassa.
Liigassa viimeisenä oleva FoKoPo kaatoi kotonaan kärkijoukkue Loimaan Bisonsin 99-91 (45-44).

FoKoPo oli hävinnyt kauden kaksi aiempaa kohtaamista Bisonsille murskalukemin, mutta tällä kertaa tahti oli täysin toinen. Forssalaiset tulivat peliin ennakkoluulottomasti ja pääsivät jo avausneljänneksellä 23-17-johtoon.

Neljän ottelun voittoputkessa naapurikaupunkiin saapunut Bisons näytti kuitenkin lopulta vääntävän voiton itselleen. Se johti 32 minuutin kohdalla jo 80-71.

FoKoPo esitti kuitenkin perään kolme kolmosta heittäneen Olli Kaunomäen (16/4) johdolla huiman 15-0-putken. Tilanne oli kahta minuuttia myöhemmin 86-80, eikä FoKoPo enää taipunut.

- Tämä oli meille iso ottelu. Halusimme näyttää, ettemme ole niin huonoja kuin kauden aiemmista kohtaamisista voisi päätellä, FoKoPon valmentaja Miikka Sopanen sanoi.

- Kestimme vastoinkäymiset ja pystyimme tekemään Bisonsista hyppyheittojoukkueen. Saimme pidettyä joukkueen poissa korin alta ja vapaaheittoviivalta tuhojaan tekemästä.

FoKoPon koko ottelun tehokkain pelaaja oli Jahmar Thorpe (27/10).
Bisonsin parhaita olivat Martin Zeno (29/5) ja Matti Nuutinen (21/9).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    4. 4

      Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

    5. 5

      Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

    6. 6

      Pekka Rinteellä painajaismainen finaali – Pittsburgh avausvoittoon

    7. 7

      Kuivashampookikka, jota et ole vielä kokeillut – toimii kuin taika

    8. 8

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    9. 9

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    10. 10

      Pekka Rinteellä hämmentävä finaaliavaus – ”En muista vastaavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    2. 2

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    5. 5

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    8. 8

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    9. 9

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    10. 10

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    4. 4

      Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

    5. 5

      Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

    6. Näytä lisää