Ilpo, Tuure

Koripallo

Valikko

Olympiakoripallossa mutkikas tilanne - Espanjalla tökkii

Koripalloilun miesten olympiaturnauksessa lauantain tulokset olivat kiusalliset Espanjalle.
Koska Espanja hävisi yllättäen Venäjälle ja Brasilia kukisti odotetusti Nigerian, Espanjan tie loppuotteluun saattoi muuttua väliaikaisesti mutkikkaaksi.

Tilanne lohkossa B on ennen alkusarjan viimeistä kierrosta se, että häviäjä ottelusta Espanja-Brasilia ilmeisesti välttää Yhdysvaltain kohtaamisen välierässä.

Venäjä on voittamassa lohkon. Espanja-Brasilia-kamppailun voittaja sijoittuu lohkossa toiseksi ja hävinnyt kolmanneksi, jolloin kaavion mukaan kolmonen kohtaa A-lohkon voittajan (Yhdysvallat) mahdollisesti vasta loppuottelussa.

Tilanne muuttuu jälleen päinvastaiseksi, jos Argentiina voittaa Yhdysvallat lohkon viimeisellä kierroksella.

- Ilman muuta pelaamme voitosta, mutta katsotaan, miten käy, Brasilian keskushyökkääjä Anderson Varejao sanoi.

Brasilian päävalmentaja Magnano Ruben jättää asian omaan arvoonsa jo urheilullisten asioitten takia.

- Miten voin pyytää voittamaan, jos pyydän heitä häviämään, Ruben pohti.

- En mitenkään. Emme tee sellaista, sanoi Brasilian kapteeni Marcelinho Huertas.

- Typerää ajatella tuolla lailla, Brasilian tehomies Tiago Splitter sanoi.
 
Espanja on ailahdellut

Espanjalta koripalloturnaus on sujunut yllättävän ailahtelevaisesti. Venäjää vastaan joukkue hallitsi pitkiä toveja, kunnes hukkasi ajatuksen lopussa.

- Paljon on vielä tehtävää, sanoi Espanjan NBA-tähti Pau Gasol.

- Meidän pitäisi olla paremmassa tilanteessa, Gasol lisäsi.

Ruben muistutti, että olympiaturnauksessa ei ole heikkoja joukkueita mukana. Lohkonelonen on myös vaarallinen.

- Pitää mennä ottelu kerrallaan, ei voi jossitella, Ruben muistutti.

Argentiinan tähtipelaajista Manu Ginobili puhui jo voimien säästämisestä, jos Yhdysvallat on ottelussa heitä vastaan ylivoimainen.

- Jos he johtavat parikymmentä pistettä puoliajalla, voi alkaa jarrutella, Ginobili mietti.

Alukolohkot päättyvät maanantaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    4. 4

      Mies katosi Kauhajoella 2015 – löytyi kuolleena kilometrin päästä autostaan

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    7. 7

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    8. 8

      Poliisi esti toisenkin terrori-iskun Lontoossa – 21-vuotias nainen haavoittui ammuskelussa

    9. 9

      Sporttinen kaunotar! Lola Odusoga, 39, julkaisi meikittömän selfien

    10. 10

      IL: Markus Pönkä ei saapunut kärsimään tuomiotaan – voi olla aseistautunut ja vaarallinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    3. 3

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    4. 4

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    5. 5

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    6. 6

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    7. 7

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    8. 8

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    9. 9

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    10. 10

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    4. 4

      Mies katosi Kauhajoella 2015 – löytyi kuolleena kilometrin päästä autostaan

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. Näytä lisää