Lyydia, Lyyli

Koripallo

Valikko

NBA-sensaatio siirtymässä Houstoniin?

Julkaistu:

NBA-koripallojoukkue New York Knicksin pelinjohtaja Jeremy Lin on uutistoimisto AP:n lähteen mukaan päässyt yhteisymmärrykseen neljän vuoden sopimuksesta Houston Rocketsin kanssa.
Lin on niin sanottu rajoitettu vapaa agentti, joten Knicks voi halutessaan pitää hänet, mutta joukkueen on tehtävä pelaajalle vähintään yhtä hyvä tarjous.

Texasilaisseuran sopimus toisi Linille AP:n tietojen mukaan kahtena ensimmäisenä vuonna noin 8,2 miljoonaa euroa ja kahdella viimeisellä kaudella noin 7,4 miljoonaa euroa.

Päättyneen kauden sensaatiopelaajaksi noussut Lin kimmahti kauden aikana vaihtomiehen varamiehestä Knicksin pelinjohtajaksi. Hän teki keskimäärin 14,6 pistettä ja antoi 6,2 koriin johtanutta syöttöä 35 ottelussaan.

Taiwanilaistaustaisen pelaajan läpimurtokausi päättyi leikkaukseen, jolla korjattiin pieni repeämä polvikierukasta.

New York Knicks on ESPN:n tietojen mukaan hankkimassa konkari Jason Kiddiä Dallas Mavericksistä kolmen vuoden ja noin 7,2 miljoonan euron sopimuksella.

NBA:ssa päästään allekirjoittamaan pelaajasopimuksia virallisesti vasta 11. heinäkuuta alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      23-vuotias pidätetty Manchesterin iskuun liittyen

    3. 3

      Työttömyydestä kärsineen Toni Niemisen yllätys – löysi yhtäkkiä kolme työprojektia: ”Nyt vaan rauta kuumaksi”

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    5. 5

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    6. 6

      Telian neuvottelut kariutumassa: Useat tv-kanavat vaarassa pimentyä

    7. 7

      Auto jyräsi omakotitalon läpi jopa 140km/h Joensuussa – asukkaat selvisivät kuin ihmeen kaupalla

    8. 8

      Britannian kuninkaallinen hovi kommentoi viimein Manchesterin iskua

    9. 9

      Telttaleiristä jäi iso sotku Linnanmäen viereen – asukkaat lähtivät yöllä

    10. 10

      Reuters: Ostoskeskus evakuoitiin Manchesterissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    4. 4

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    5. 5

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    6. 6

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    7. 7

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    8. 8

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    9. 9

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    10. 10

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      23-vuotias pidätetty Manchesterin iskuun liittyen

    3. 3

      Työttömyydestä kärsineen Toni Niemisen yllätys – löysi yhtäkkiä kolme työprojektia: ”Nyt vaan rauta kuumaksi”

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    5. 5

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    6. Näytä lisää