Atso

Koripallo

Tähtijuontaja huutaa Suomea jatkoon!

Julkaistu:

Suomen Pelkokerroin -televisio-ohjelmasta tuttu juontaja Aleksi Valavuori on paikan päällä Vilnan Siemens Arenalla seuraamassa Slovenia-Suomi ratkaisukamppailua.
- Varasin lennot välittömästi Georgia-ottelun jälkeen, Valavuori kertoo.

- Suomi etenee tänään Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon. Siksi olen täällä. Suomalainen koripallo on ottanut ison kehitysaskeleen. Kaikki kunnia jääkiekolle; he voittivat MM-kultaa pienessa lajissa, mutta nyt puhutaan maailman toiseksi suurimmasta lajista. Koripallomaajoukkue on mielestäni jo nyt selväsi Vuoden joukkue, Valavuori hehkuttaa.

Jo vuosia koripallopiireissa seurapomona vaikuttanut Valavuori työskentelee tällä hetkellä Korisliigaseura Loimaa Bisonsin urheilujohtajana. Hänen alaisistaan Suomen joukkueessa pelaa takamies Mikko Koivisto, mutta Valavuori istuu Arenalla kuitenkin Petteri Koposen pelipaita päällä.

- Joukkue on täynnä kavereita, mutta olen seurannut Koposen kehitystä hänen juniorivuosistaan alkaen, Valavuori perustelee.

Suomen menestys ei ole yllättänyt häntä.

- Olen seurannut heidän toimintaansa jo vuosien ajan. Henrik Dettmann on rakentanut tämän menestyksen. Hän on ylivoimaisesti meritoitunein suomalainen valmentaja kaikki lajit mukaan lukien, Valavuori ylistää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    5. 5

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    6. 6

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    7. 7

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    10. 10

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    3. 3

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    5. 5

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    6. Näytä lisää