Leevi

Koripallo

Petteri Koponen myönsi: Henkisesti raskaita viikkoja

Julkaistu:

Suomen korismiehistön kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Petteri Koponen latasi akkujaan golfmailan varressa. Tänään on taas tosi kyseessä.
Suomen koripallomaajoukkueen pelaajat pääsivät toissapäivänä ensimmäisen kerran Liettuan EM-kisojen aikana viettämään vapaa-aikaansa hotellin ulkopuolelle.

Samaa herkkua oli eilenkin, kun pelaajat vierailivat Suomen Liettuan-suurlähestystössä.

Kaksi viikkoa kestäneen turnauksen aikana ei ole voinut välttyä hotellikuolemalta.

- Nämä ovat olleet henkisesti raskaita viikkoja, Petteri Koponen myöntää.

Eilen ongelmaan saatiin kuitenkin helpotusta, kun innokas golfari pääsi pelaamaan.

- Tasoitukseni on 19. Parhaimmillaan se oli 11, mutta en ole golfannut parina viime vuonna niin paljon kuin ennen, Koponen kertoo.

Hän golfaa usein yhdessä maajoukkueen apuvalmentajan Jukka Toijalan kanssa ja on omien sanojensa mukaan voittanut tänä kesänä joka kerta.

Suomi on pelannut seitsemän ottelua 12 päivän aikana, joten kaikki vapaa-aika käytetään palautumiseen ja valmistautumiseen.

- Pelitahti on iso haaste. Edellisestä tuloksesta riippumatta ajatukset on aina suunnattava heti tulevaan. Väsymys tuntuu lihaksissa, mutta niin se tuntuu kaikilla muillakin, Koponen muistuttaa.

Suomi kohtaa tänään Slovenian. Voitolla Suomi tekee upean tempun ja painelee EM-turnauksessa puolivälieriin. Ottelu alkaa kello 15.30.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Poliisin operaatio esti toisen terrori-iskun – viisi kuoli, epäillyillä räjähdevyöt

    5. 5

      Satelliittikuvista heräsi huoli: Havitteleeko Pohjois-Korea ydinasetta, jolla voisi kiertää Yhdysvaltain ohjuspuolustuksen?

    6. 6

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    7. 7

      IS Barcelonassa: Heather, 29, auttoi terrori-iskun uhreja: ”Näin ihmisiä maassa, pieniä lapsia, naisia, verta kaikkialla”

    8. 8

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    9. 9

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    10. 10

      Brad Pitt ja Angelina Jolie haastetiin oikeuteen Ranskassa – jättivät miljoonalaskun maksamatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan iskun tekijää etsitään, toinen isku estetty – poliisi pidättänyt ja tappanut useita epäiltyjä

    2. 2

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Poliisin operaatio esti toisen terrori-iskun – viisi kuoli, epäillyillä räjähdevyöt

    5. 5

      Satelliittikuvista heräsi huoli: Havitteleeko Pohjois-Korea ydinasetta, jolla voisi kiertää Yhdysvaltain ohjuspuolustuksen?

    6. Näytä lisää