Marko, Markus, Markku

Koripallo

Valikko

Suomalaiset valtasivat EM-areenan

Suomi nappasi eilen EM-kisojen avausvoittonsa, ja sitä taatusti edesauttoivat äänekkäät suomalaisfanit. Heitä on saapunut pelipaikkakunta Alytukseen satamäärin.
- Viivymme Liettuassa sunnuntaihin saakka. Täällä on ollut todella hauskaa. Harmi, että Bosnia-Hertsegovina-kamppailu jää ainoaksi Suomen peliksemme, mutta sattuipa ainakin voitto meidän kohdallemme. Suomi pelasi mahtavasti, turkulainen Riikka Nieminen hymyilee.

Hän on reissussa siskonsa Jennan sekä ystävänsä Tuisku Härmän kanssa.

- Olemme pelanneet koripalloa yhdessä Salon Vilppaassa. Kun Suomi selvisi arvokisoihin, niin pitihän se päästä itsekin kokemaan, naiset kertovat.

Helsinkiläisellä Matti Virolaisella on Suomen voiton lisäksi toinenkin juhlanaihe, sillä hän on EM-kisoissa viettämässä polttareitaan. Suomalaiskansalliseen hiihtotrikoohon ahtautuneella Virolaisella ei ollut tietoa viikonlopun jatko-ohjelmasta.

- Bestmänit eivät ole kertoneet minulle mitään tulevasta. Joka tapauksessa matka on jo onnistunut, sillä näin tänään elämäni parhaan koripallo-ottelun. Suomen suoritus oli täydellinen, tuleva sulhanen hehkuttaa.

Äänekkäät suomalaiset sytyttivät todellisen kisatunnelman aiemmin hieman laimeasta tunnelmasta kärsineeseen Alytus Arenaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    2. 2

      Radioaktiivista materiaalia varastettiin Meksikossa – etsinnät käynnissä

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    5. 5

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    6. 6

      Samassa kerrostalossa taas tulipalo Espoon Viherlaaksossa – ”Tarkoituksella sytytetty”

    7. 7

      Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

    8. 8

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    9. 9

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    10. 10

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    2. 2

      Radioaktiivista materiaalia varastettiin Meksikossa – etsinnät käynnissä

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    5. 5

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    6. Näytä lisää