Oliver, Olivia, Oiva

Koripallo

Valikko

Möttölä EM-avauksen alla: Ei enää selityksiä

Julkaistu:

Suomen koripallomaajoukkue aloittaa tänään Liettuan Euroopan mestaruuskisat ottelulla Kroatiaa vastaan.
Sinivalkoisten kapteeni Hanno Möttölä on tyytyväinen, kun koko kesän vienyt valmistautumis- ja jatkokarsintaurakka vaihtuu vihdoin itse lopputurnaukseksi.

- Nyt ei voi enää selitellä, nyt on vain pelattava, hän toteaa.

Maajoukkueen runko - esimerkiksi Möttölä, Teemu Rannikko, Tuukka Kotti, Shawn Huff ja Antti Nikkilä - on pelannut kauan yhdessä. Päävalmentaja Henrik Dettmannillekin kuluva vuosi on jo hänen nykyisen rupeamansa seitsemäs Suomen ruorissa.

Suomalaiset ovat tuona aikana nousseet B-divisioonasta nykyiseen asemaansa.

- EM-paikka on seitsemän-kahdeksan vuotta kestäneen työn tulos. Se ei ole kuitenkaan mikään palkinto, vaan me olemme ansainneet tämän, Möttölä korostaa.

Avausvastus Kroatia on tyypillisen balkanilaisen palloilukulttuurin mukaan vahva koripallomaa. Joukkue on yhdessä Kreikan kanssa Suomen C-alkulohkon ennakkosuosikki.

- He ovat kuin entinen Punakone jääkiekossa. Heitä ei voi päästää syöttelemään vapaasti, muuten soi omassa päässä, Möttölä opastaa.

Kaikkien aikojen paras suomalainen koripalloilija saa illalla vastaansa vanhan tutun. Tähtitakamies Marko Popovic pelasi kaudella 2006-2007 hänen kanssaan samaan aikaan liettualaisessa Zalgiris Kaunasissa. Aivan kisojen alla julkistettiin, että Popovic palaa ensi kaudeksi Kaunasiin.

- Puhuin juuri hänen kanssaan. Toivotin iloista paluuta, mutta sanoin aikovani pilata sen, Möttölä hymyilee.

Kroatia-Suomi alkaa tänään kello 21 Suomen aikaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    5. 5

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    6. 6

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    7. 7

      Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

    8. 8

      Pohjois-Korea teki jälleen ohjuskokeen – Yhdysvallat: Kyseessä lyhyen matkan ballistinen ohjus

    9. 9

      Ylitornion taajamassa henkirikos – poliisi joutui käyttämään etälamautinta epäillyn kiinniotossa

    10. 10

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    4. 4

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    7. 7

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    8. 8

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    9. 9

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    10. 10

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    5. 5

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    6. Näytä lisää