Vappu

Koripallo

Valikko

Korismiehillä edessä EM-karsintojen kohtalonottelu - taas

Historia toistaa itseään. Viime vuoden syksynä Suomen miesten koripallomaajoukkue lähti B-divisioonan EM-karsinnoissa päätösotteluun Energia Areenalla selkä seinää vasten, ja nyt vuotta myöhemmin, sama asetelma toistuu. A-divisioonan EM-karsintojen tämän vuoden viimeisessä kamppailussa lauantaina Unkaria vastaan Vantaalla panokset ovat korkealla.

Vuosi sitten Suomi järjesti ennakkopaineista huolimatta unelmanäytöksen, ja murskasi Romanian lukemin 111-61. Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann huomauttaa, ettei Unkari-peliä kannata verrata otteluun, jossa joukkue lunasti monen vuoden rämpimisen jälkeen paikkansa A-divisioonassa.

- Vaikka urheilu on yhtä suurta teatteria, urheilu eroaa teatterista siten, etteivät mitkään asiat toista itseään. Kentällä edellisillä otteluilla ei ole merkitystä, vaan kaikki on aina ansaittava uudestaan, Dettmann sanoi joukkueen harjoituksissa perjantaina.

Suomi on tällä kertaa pelannut läpi karsintojen varsin ailahtelevasti. Dettmannin mukaan pelaajat ovat kuitenkin valmiina taistelemaan siitä, että haaveet EM-kisapaikasta pysyvät elossa.

- Ei tarvitse olla edes ylioppilas ymmärtääkseen, että kilpaurheilussa voittaminen on kivempaa kuin häviäminen.

EM-karsinnat jatkuvat joka tapauksessa

Jos Suomi voittaa, joukkue selviytyy ensi vuonna edessä oleviin kuuden maan lisäkarsintoihin, joissa on tarjolla vielä yksi kisapaikka Puolassa pelattavaan EM-lopputurnaukseen. Mikäli Suomi häviää, kohtalona on joutuminen B-divisioonan putoamiskarsintoihin, joissa neljästä joukkueesta vain kaksi säilyttää paikkansa A-divisioonassa.

Kolmessa viime pelissä 15,7 pisteen keskiarvolla esiintynyt heittävä takamies Shawn Huff arvioi, että joukkuepuolustus nousee Unkari-pelissä ratkaisevaksi tekijäksi.

- Kova ottelu on tiedossa. Kumpikin joukkue tietää tilanteen. Voittaaksemme meidän pitää puolustaa todella aggressiivisesti, Huff linjaa.

"Kaikkien on onnistuttava"

Suomi on Unkarin tavoin voittanut EM-karsinnoissa seitsemästä ottelustaan kaksi. Ensin Suomi yllätti huippupelillä kotikentällään EM-kisapaikan sittemmin jo lunastaneen Serbian, minkä jälkeen Unkari kaatui vieraissa 79-64.

Suomen apuvalmentaja Pekka Salminen kertoo, ettei Unkari pelaa samalla tavalla kuin lohkon muut joukkueet, sillä se juoksee hyökkäyspäässä todella järjestelmällisesti kuvioita.

- Kyllä Unkarikin yrittää juosta nopeita, mutta meidän on pakotettava heidät hitaisiin hyökkäyksiin. Sen jälkeen puolustuksessa pitää pelata syöttölinjat rajusti yli, ettei heidän pelinsä pääse käyntiin, Salminen selvittää.

Salmisen mukaan Unkari on pelannut aiemmissa otteluissa sangen kapealla miehistöllä, minkä lisäksi ykköspelintekijä Balazs Simon loukkaantui aiemmassa karsintapelissä Suomea vastaan.

- Me taas pelaamme sellaisella 10 pelaajan rotaatiolla, ja kaikkien on onnistuttava. Nykyään tämä on tällaista. Muutoin emme pystyisi puolustamaan samanlaisella intensiteetillä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  5. 5

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  6. 6

    Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

  7. 7

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  8. 8

    Texasin ja Keskilännen myrskyissä kuollut ainakin 11 – ilmakuvat paljastavat järkyttävän tuhon

  9. 9

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  10. 10

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  7. 7

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  8. 8

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  9. 9

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  10. 10

    Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  5. 5

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  6. Näytä lisää