Akseli

Koripallo

Valikko

Espanjalaiset koripalloilijat puolustelevat kohukuvaa

Espanjan koripallojoukkueen jäsenet ovat joutuneet selittelemään mainosvalokuvaa, jossa pelaajat venyttivät silmiään sormillaan vinoiksi. Aukeaman kuva julkaistiin maan suosituimmassa urheilusanomalehdessä Marcassa, ja sen jälkeen aihe on noussut laajalti esille - muun muassa Ilta-Sanomien blogissa eilen.

- Sen oli tarkoitus olla jotenkin hauskaa, mutta ei millään tavalla hyökkäävää. Olen pahoillani, jos joku ymmärsi kuvan väärällä tavalla, Los Angeles Lakersin Pau Gasol selvitti.

- Kunnioitamme suuresti itämaita ja niiden kansaa. Jotkut parhaista ystävistäni Torontossa ovat kiinalaista alkuperää.

Jose Manuel Calderson on puolestaan todennut, että pelaajat vain vastasivat valokuvaajan poseerauspyyntöön. Toronto Raptorsin pelaaja kirjoitti aiheesta espanjalaislehti El Mundon blogiin.

- Koimme sen olevan sopivaa, ja ajattelimme sen tulevan tulkituksi myönteisenä eleenä, hän kertoi.

  • Peking2008
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  4. 4

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  5. 5

    Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

  6. 6

    ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

  7. 7

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  8. 8

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  9. 9

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  10. 10

    Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  2. 2

    5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

  3. 3

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  4. 4

    Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  7. 7

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  8. 8

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  9. 9

    Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

  10. 10

    Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  9. 9

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  4. 4

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  5. 5

    Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

  6. Näytä lisää