Kaapo, Gabriel

Koripallo

Valikko

Pyrintö ja Topo aloittivat välierät voitolla

Korisliigan välierät alkoivat sunnuntaina koti- ja vierasvoitoilla, kun Tampereen Pyrintö voitti kotonaan KTP:n niukasti 91-89 (41-40), mutta Torpan Pojat haki Kouvolasta Kouvoista selvän 85-65 (52-37) -voiton.

KTP johti Tampereella tasaista peliä suuremman osan ajasta. Parhaimmillaan vierasjohto kasvoi toisen neljänneksen puolivälissä 11 pisteeseen. Pyrintö tasoitti pelin puoliväliin mennessä, jonka jälkeen toinen puolisko kamppailtiin lähes kori korista.

Ian Young heitti toiseksi viimeisellä minuutilla KTP:n pisteen johtoon ja saman miehen käsistä lähtivät myös viimeisen minuutin ratkaisut. Young ehti heittää viimeisellä minuutilla kolme kolmostaan ohi, mutta ratkaisevin ohiheitto tuli neljä sekuntia ennen loppua, kun takamiehellä oli 90-88-tilanteessa tilaisuus venyttää vapaaheitoillaan peli jatkoajalle.

Young sai vain ensimmäisen vaparinsa koriin, joten Pyrintö piti johtonsa.

- Teimme pitkin peliä pieniä henkilökohtaisia virheitä, joista KTP rankaisi. Olemme valmistautuneet tiukkaan ottelusarjaan, jossa pisteen kotivoitotkin riittävät meille, Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola sanoi.

Chris Hester heitti Pyrinnölle 30 pistettä. Damon Williams keräsi 21 pistettä sekä 17 levypalloa ja pirteästi aloittanut Antero Lehto 15 pistettä.

- Meille tuli muutama nukahdus ja toisen jakson loppuun pelin huonoin vaihe, kun Pyrintö tavoitti johtomme. Lopussa meille jäi Ryan McDaden, Eric Washingtonin ja Clifton Jonesin virhetilien täyttymisen vuoksi liian pieni viisikko, KTP:n kakkosvalmentaja Sauli Lanki kommentoi.

Young heitti KTP:lle kaikkiaan 34 pistettä. Mikael Holme ja Washington päätyivät 15 pisteeseen.

ToPo vahva korin alla

Kouvot jäi ToPoa vastaan alakynteen toisen neljänneksen puolivälissä, kun helsinkiläiset kasvattivat 32-29-johtonsa parissa minuutissa 44-29:een. Peli ratkesi lopulta tuohon nykäykseen, sillä Kouvot ei päässyt enää missään vaiheessa 12:ta pistettä lähemmäs.

Tappio oli Kouvoille tämän kauden suurin kotihallissa, jossa joukkue oli voittanut tämän vuoden puolella 14 kotipelistään 12.

ToPo murskasi Kouvot lähietäisyydeltä, kun se teki kahden pisteen heitoilla 56 pistettä Kouvojen jäätyä 30 pisteeseen. ToPo vei myös levypallot ylivoimaisesti 42-26.

- Puolivälierät Katajaa vastaan olivat väsyttäneet Kouvoja sen verran, että pääsimme tähän peliin tuoreemmin jaloin. Pelasimme aggressiivisesti ja toteutimme hyvin pelisuunnitelmaamme. Pallo liikkui hyvin, ja olimme vahvoja levypalloissa, ToPon valmentaja Tomi Kaminen luetteli.

- Tämän pelin tuottama hyvän olon tunne pitää kuitenkin unohtaa pian ja keskittyä tiistain toiseen kohtamiseen, etenkin kun Kouvot on tunnettu piristymisistään, Kaminen huomautti.

Möttölä vauhdissa

ToPon tehoparin muodostivat 23 pistettä heittänyt Obie Trotter ja 22 pistettä tehnyt Hanno Möttölä. Trotter keräsi jo puoliväliin mennessä 17 ja Möttöläkin 15 pistettä.

- Emme saaneet hyökkäyspeliimme syvyyttä ToPon paikkapuolustusta vastaan. ToPo napsi levypallot, josta se pääsi juoksemaan nopeita hyökkäyksiä, Kouvojen valmentaja Jukka Toijala tiivisti.

Kouvoista yli kymmenen pisteen pääsivät vain Kyle Shiloh 17:llä ja Ajene Moye 12 pisteellä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

  2. 2

    Silminnäkijä ilmoitti yöllä poliisille: pikkupoika ulkona pelkissä alusvaatteissa – etsinnät käynnistettiin heti

  3. 3

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  4. 4

    IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

  5. 5

    Yle: Vilkkaan moottoritien kolarisuma hämmästyttää – ”kortti pois -vauhtia”, peltipoliisi valvomaan?

  6. 6

    Onko Raisa Räisäsen murhan tunnustaneen kertomus aito – miksi asia tuli esiin vasta nyt?

  7. 7

    Lontoon terrori-iskun tehnyt mies käytti useita peitenimiä – naapurit: Khalid Masood, 52, oli innokas puutarhuri

  8. 8

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  9. 9

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  10. 10

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  3. 3

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  4. 4

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  5. 5

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  6. 6

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  7. 7

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  8. 8

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  9. 9

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  10. 10

    HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  6. 6

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  7. 7

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  10. 10

    Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

  2. 2

    Silminnäkijä ilmoitti yöllä poliisille: pikkupoika ulkona pelkissä alusvaatteissa – etsinnät käynnistettiin heti

  3. 3

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  4. 4

    IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

  5. 5

    Yle: Vilkkaan moottoritien kolarisuma hämmästyttää – ”kortti pois -vauhtia”, peltipoliisi valvomaan?

  6. Näytä lisää