Akseli

Koripallo

Valikko

Kouvola suri Chris Sandya

Eilisen koripallon liigaottelun piti olla vain arkipäiväinen tv-matsi Kouvolan Kouvojen ja Tampereen Pyrinnön välillä, mutta kohtalo päätti toisin.

Kouvot menetti autokolarissa pelinjohtajansa Chris Sandyn viime torstaina, ja sen huomasi. Palava kynttilä, kukkalähetykset ja pari hymyilevää kuvaa muistuttivat kuolleesta takamiesveijarista. Muistokirja täyttyi surunvalitteluista.

Ennen ottelua edeltänyttä hiljaista hetkeä muistokirjaan oli kertynyt viestejä jo 48 sivun verran. Viestit päätyvät aikanaan Sandyn vanhemmille New Yorkiin.

Sandyn kuolema noteerattiin myös musiikinvalinnoissa. Yleensä mökämusiikki rasittaa kuulijoiden korvia ylösheittoon asti. Nyt ei. Yleisö istui apeana ja halli oli hiljainen.

- Yleensä meillä on vauhdikasta kotimaista ja ulkomaista musiikkia. Nyt soitimme vain rauhallista englanninkielistä musiikkia, ottelutapahtumasta vastannut Jukka Kyöstilä kertoi.

Kouvot pelasi Sandyn muistolle, ja voitti ottelun luvuin 98-93.

- Jos joskus tulee tilanne, että suo vastustajalle voiton, se oli nyt, Pyrinnön valmentaja Jarmo Laitinen sanoi.

Kun ottelu oli ohi, hallissa kaikui Freddie Mercuryn kappale Who Wants To Live Forever.

- Tyhjä olo. Kävin tänään Helsingissä ja takaisin tullessani ajoin kolaripaikan ohi. Sitä tuli mieleen, mihin ihmisellä on ainainen kiire, Kouvojen kapteeni Sami Laaksonen sanoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  2. 2

    ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

  3. 3

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Lontoon iskussa kuollut poliisi oli aviomies ja isä – ”Monet ovat elämänsä ja turvallisuutensa velkaa rohkeudellesi”

  6. 6

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  7. 7

    Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

  8. 8

    Uhkeat mallikaunottaret Tash Oakley ja Devin Brugman Helsingissä – Daniel, 24: ”Olimme ainoat jäbät siellä”

  9. 9

    Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

  10. 10

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  2. 2

    5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

  3. 3

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  4. 4

    Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  7. 7

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  8. 8

    Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

  9. 9

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  10. 10

    Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  9. 9

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  2. 2

    ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

  3. 3

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Lontoon iskussa kuollut poliisi oli aviomies ja isä – ”Monet ovat elämänsä ja turvallisuutensa velkaa rohkeudellesi”

  6. Näytä lisää