Mervi

Koripallo

Kobe Bryant johdatti Länttä vaisusssa tähdistöottelussa

Julkaistu:

Lännen hurlumhei oli totisesti liikaa Idälle NBA-koripalloliigan vuosittaisessa tähdistöottelussa. Länsi karkasi Idältä heti ottelun alussa ja voitti rökälepistein 153-132 sunnuntaina Las Vegasissa.

Lännen ja ottelun näyttävin pelaaja oli Lakersin kiintotähti Kobe Bryant, joka heitti 31 pistettä ja antoi kuusi syöttöä. Bryant valittiin ottelun parhaaksi. Lännen Amare Stoudemire, joka heitti 29 pistettä, oli vähintään yhtä näyttävä kuin Bryant.

Idän joukkue vähät välitti puolustamisesta, jota ei muutenkaan tähdistöotteluissa harrasteta, joten Länsi pääsi herkuttelemaan. Lännelle kirjattiin peräti 52 koriin johtanutta syöttöä, ja pelitilannemaaleja Länsi teki ennätykselliset 69.

Länsi otti hyvityksen viime vuoden häviölleen Houstonissa. Vuosi sitten Länsi menetti nololla tavalla 21 pisteen johdon.Idän joukkueen tehokkain oli LeBron James, joka mätti 28 pistettä.Ottelu ei ollut tasoltaan ihan mainoshuuman veroinen. Ottelun oheistapahtumien loisto pelasti paljon, sillä etenkin Idän pelaajat olivat kuin muissa maailmoissa kolme neljännestä: heittopeli oli jähmeää ja esitys muutenkin ajoittain kaukana tähdistöottelujen tavallisesta hulvattomuudesta.

Pelaajien vaisuudelle löytyi kelpo syitä: muun muassa Dwyane Wade joutui isännöimään aiemmin viikolla pikkutunneille venyneissä tapahtumissa ja oli ymmärrettävästi väsynyt itse ottelussa.

Ottelun vaisuus oli silti epätavallista. Tähdistöottelut tarjoavat yleensä mahtisuorituksia ja näyttävyyttä, mutta tällä kertaa ottelun yhteyteen sovitettu tavanomainen lasvegasmainen loisto säkenöi niin sokaisevasti, että pelaajienkin konseptit taisivat hieman seota.Otteluun ei voinut ostaa vapaasti pääsylippuja. Liput parhaille paikoille maksoivat jopa 20000 dollaria.

(STT-AP)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  3. 3

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  4. 4

    Video: Krista Kosonen viettelevänä Hollywoodin jättituotannossa – vastanäyttelijänä Ryan Gosling

  5. 5

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  6. 6

    Aamulehti: Puolustusvoimat tilaa lähes 3000 ruumispussia

  7. 7

    Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

  8. 8

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  9. 9

    Pääluottamusmies: Postinjakajia pilkattu saattohoidon tukipalveluista

  10. 10

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  2. 2

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  3. 3

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  4. 4

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  5. 5

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  6. 6

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  7. 7

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  8. 8

    HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

  9. 9

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  10. 10

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  3. 3

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  4. 4

    Video: Krista Kosonen viettelevänä Hollywoodin jättituotannossa – vastanäyttelijänä Ryan Gosling

  5. 5

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  6. Näytä lisää