Martta

Koripallo

Valikko

Tamperelainen korisjyrä ei pysähdy pudotuspeleissäkään

Julkaistu:

Miesten Korisliigan runkosarjassa 12 viimeistä peliään voittanut Tampereen Pyrintö aloitti pudotuspelitkin vahvasti haettuaan Kouvolasta puolivälierävoiton Kouvoista 87-92 (33-56).

Pyrintö järjesti shokkialun vain kolme runkosarjapeliä kotisalissaan hävinneelle Kouvoille vietyään ensimmäisen neljänneksen 31-13. Hieman ennen pelin puoliväliä vierasjohto kasvoi suurimmillaan 25 pisteeseen.

Kouvot löysi kolmannella jaksolla kirivaihteen ja sai kavennetuksi eron jakson päätteeksi 11 pisteeseen. Pelin viimeisellä minuutilla Samu Kaaresvirta nakkasi kolmosella Kouvot vain kolmen pisteen päähän. Kouvoilta loppui kuitenkin kiriaika kesken ja Kenneth Lowe pääsi heittämään vapaaheittoviivalta Pyrinnölle lopullisen viiden pisteen eron.

Kouvot nakkasi etenkin takaa-ajovaiheessa tarkasti kolmosia yhteensä 16. Pyrintö puolestaan oli odotetusti vahvempi korin tuntumassa, josta se nosteli 24 pistettä enemmän ja vei myös levypallot selvästi 41-26.

Pyrinnön ulkomaalaistrio kunnostautui tasaisena, kun Lowe teki 22 ja Chris Hester sekä Damon Williams 20 pistettä. William kahmi lisäksi 13 levypalloa.

Kouvojen tasaisen tehokolmikon muodostivat Calvin Walls 19:llä ja Kaaresvirta sekä Matt Williams 18 pisteellä. Kataja kukisti helposti ToPon Runkosarjan voittanut Joensuun Kataja aloitti puolivälierät helpolla 84-66 (49-28) -kotivoitolla ToPosta.

Kataja vei heti ensimmäisen viisiminuuttisen 18-3. Tuon jälkeen pelistä ei syntynyt enää kunnon kamppailua, kun ToPo ei päässyt missään vaiheessa 13 pistettä lähemmäs.

Larry Blair heitti Katajalle 22 pistettä, nivusvammasta toipunut Jeremiah Wood 16, samoin kuin Quinnel Brown.

ToPosta pääsivät yli kymmenen pisteen vain Isaac Spencer 17:llä ja Jean Francois 12 pisteellä. Namika Lahti pysäytti Korihait Namika Lahti jysäytti pudotuspelien alkajaisiksi Uudenkaupungin Korihait tylysti parketin pintaan. Runkosarjan seitsemällä peräkkäisellä voitolla päättänyt Korihait hävisi Lahdessa selvästi 91-64 (46-31).

Korihait johti ensi minuuteilla, mutta Namika Lahti kasvatti johtoaan avausjakson jälkeen. Peli ratkesi kolmannen jakson alkupuolella, kun kotijohto kasvoi yli 20 pisteeseen.

Namika Lahti osui tarkasti kotikoreihin heitettyään 14 kolmen pisteen koria 54 prosentin teholla.

Kaikki viisi kolmostaan upottanut Sami Pekkola nousi kauden piste-ennätyksellään 26 voittajien tehomieheksi. Ray Nixon säesti 15 pisteellä.

Korihaista pääsivät kaksinumeroisiin pisteisiin vain Jussi Kumpulainen 16:lla ja Alain Laroche 12 pisteellä.

Pudotuspelit jatkuvat maanantaina.

  • Koripallo
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  2. 2

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  3. 3

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  4. 4

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  5. 5

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  6. 6

    Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

  7. 7

    Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

  8. 8

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  9. 9

    Jogurtin pakkausselosteessa ristiriitaista tietoa – ”Purkki todistaa, että ruotsalaiset saavat enemmän banaania”

  10. 10

    Missikaunotar Isabel Ljungdell julkaisi kuvan suihkusta – onko rohkea topless-kuva liikaa? Joutui aiemmin ongelmiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  2. 2

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  3. 3

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  4. 4

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  5. 5

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  6. 6

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  7. 7

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  8. 8

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  9. 9

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  10. 10

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  2. 2

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  3. 3

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  4. 4

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  5. 5

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  6. Näytä lisää