Jaakko, Jimi

Koripallo

Valikko

Kouvot Kymenlaakson herroja

Julkaistu:

Kouvot otti KTP:stä jo kahdeksannen peräkkäisen voittonsa maanantain ainoassa Korisliigan ottelussa 97-78 (38-45).

Kymenlaakson paikallispeli on kääntynyt Kouvojen eduksi kaikissa nelinkertaisen runkosarjan kohtaamisissa sekä tällä että viime kaudella.

Ottelu oli poikkeuksellisen kaksijakoinen. KTP aloitti selvästi pirteämmin ja karkasi toisella jaksolla jo 17 pisteen johtoon 25-42 -tilanteessa.

Kouvot sai jakson lopulla pelistä otetta ja kolmas jakso oli jo kotijoukkueen näytöstä. Se nousi puolestaan 17 pisteen johtoon ja lopussa enemmänkin, kun jakso meni Kouvoille peräti 38-10. Viimeisellä jaksolla kotijohto kasvoi suurimmillaan 27 pisteeseen.

- Olimme alussa äärimmäisen passiivisia molemmissa päissä. Pääsimme kuitenkin peliin mukaan ja sitten tulimmekin ryminällä. Peli kääntyikin kummasti, kun meiltä löytyi aggressiivisuutta joka tilanteeseen, Kouvojen valmentaja Jukka Toijala kehui.

Kouvot käytti etenkin kolmannella jaksolla ykkösasettaan kaukoheittoja tehokkaasti hyväkseen. Koko pelissä upposi 13 kolmosta 48 prosentin tarkkuudella.

Tuomas Iisalo ja Brian Swift heittivät Kouvoille 21 pistettä mieheen ja Calvin Walls 15. KTP:stä Steve Smith teki 20 pisteestään 17 jo ennen puoliväliä ja Robert Owens 18.

  • Koripallo
Näitä luetaan!
  1. 1

    SSS: Liki tonnin siitossonnin mutapiina päättyi – omistaja: ”Se oli aika huonossa hapessa”

  2. 2

    Norwegianin lento Helsingistä Roomaan joutui tekemään hätälaskun – syynä matkustajan sairauskohtaus

  3. 3

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  4. 4

    Instagram-videota kuvannut teini ajoi kolarin Kaliforniassa – kyydissä ollut 14-vuotias pikkusisko kuoli

  5. 5

    Harrastajalentäjä Satu kuvasi, kun ”Putinin kone” laskeutui Lappeenrantaan – perästä purettiin ”tolkuton määrä” kontteja

  6. 6

    Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

  7. 7

    Varas murtautui omakotitaloon ja sytytti sen palamaan – ohikulkija teki hälytyksen Hyvinkäällä

  8. 8

    Rihanna räväytti ensi-illassa – äärimmäisen antava mekko varasti huomion: jopa huippumallin katse eksyi väärään paikkaan

  9. 9

    Rovaniemellä pamahti helleraja rikki!

  10. 10

    Suhdesopan uusi käänne – Martina Aitolehdeltä herkkä yhteiskuva Stefan-rakkaan kanssa: ”Rakastan sinua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  3. 3

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  4. 4

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  7. 7

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  8. 8

    Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

  9. 9

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  10. 10

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  9. 9

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    SSS: Liki tonnin siitossonnin mutapiina päättyi – omistaja: ”Se oli aika huonossa hapessa”

  2. 2

    Norwegianin lento Helsingistä Roomaan joutui tekemään hätälaskun – syynä matkustajan sairauskohtaus

  3. 3

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  4. 4

    Instagram-videota kuvannut teini ajoi kolarin Kaliforniassa – kyydissä ollut 14-vuotias pikkusisko kuoli

  5. 5

    Harrastajalentäjä Satu kuvasi, kun ”Putinin kone” laskeutui Lappeenrantaan – perästä purettiin ”tolkuton määrä” kontteja

  6. Näytä lisää