Tiina, Kirsi, Krista

Koripallo

Valikko

Karkkilalle yllätyspisteet Kouvolasta

Julkaistu:

Korisliigan häntäpäähän hautautunut Karkkila onnistui yllättämään perjantai-iltana sarjakolmosen Kouvot vieraskentällä. Karkkilalaisten voittonumerot Kouvolassa olivat 69-76 (34-38).

Kouvot hallitsi ottelun avausjaksoa pitkään ja ehti johtaa jo 20-12, kunnes Karkkila aloitti kirinsä. Joukkue vei viimeisen puolentoista minuutin pätkän 7-0 ja nousi ensimmäisen neljänneksen päätteeksi aivan isäntien kannoille.

Toisen jakson puolivälissä karkkilalaiset esittivät jälleen vahvan seitsemän pisteen rykäisyn. Sen aikana joukkue karkasi tasatilanteesta lukemiin 28-35 ja piti tämän jälkeen johtonsa loppuun saakka.

Kolmen ottelun tappiokierteen katkaisseen Karkkilan ehdoton ykkönen oli Nick Wallery (29/15). Isäntien näkyvin pelaaja oli vuorostaan Peter Cipriano (14/20).

Tampereen Pyrintö jatkoi vahvoja kotipelejään kaatamalla KTP:n Pyynikillä 88-84 (49-44). Kotivoitto oli joukkueelle jo kauden viides, vieraista Pyrintö on taas hakenut pisteet vain kerran.Isäntien sankariksi nousi jälleen Damon Williams. Tällä kertaa amerikkalaislaitahyökkääjä kirjautti piste- ja levypallotilastoihin lukeman 33/13 ja napsi vielä päälle kuusi syöttöä.

Pyrintö aloitti ottelun vahvasti ja ehti johtaa ensimmäisen neljänneksen lopulla parhaimmillaan jo 21-8. Sen jälkeen kotkalaiset aloittivat kirinsä ja ehtivät käväistä toisen jakson puolivälissä jo kerran pinnan johdossakin.

Toisen jakson loppua kohden Pyrintö palautti kuitenkin otteen itselleen ja jätti kolmosista eläneen vieraansa päätösneljänneksellä jo yli kymmenen pisteen päähän. Lopussa KTP sai kaunisteltua lukemia, mutta todelliseen voittotaistoon se ei enää aivan ehtinyt.

Kotkalaisten paras oli Jermane Spivey (28/13).

  • Koripallo
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  4. 4

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  5. 5

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  6. 6

    Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

  7. 7

    Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

  8. 8

    Henna Peltonen julkaisi harvinaisen kuvan – poseeraa yhdessä Jessica-tyttärensä, 15, kanssa

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  7. 7

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  8. 8

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  9. 9

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  10. 10

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  4. 4

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  5. 5

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  6. 6

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  7. 7

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  8. 8

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  9. 9

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  10. 10

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  4. 4

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  5. 5

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  6. Näytä lisää