Elviira, Elvi

Koripallo

Valikko

Teemu Rannikko pääsee jouluksi kotiin

Julkaistu:

Ammattilaiskoripalloilija Teemu Rannikko saa tänä vuonna mieluisan joululahjan ennen kuin tulee avanneeksi ensimmäistäkään pakettia. Hän saa viettää joulun pitkästä aikaa Suomen kamaralla.

Moskovan lähistöllä Himkin joukkueessa Venäjän superliigaa pelaava Rannikko lähtee Suomea kohti vaimonsa Ilonan kanssa yhtä matkaa sunnuntaina.

- Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen pääsee jouluksi kotiin, Turusta kotoisin oleva toisen polven koripalloilija kertoo.

Rannikon ovat pitäneet 2000-luvulla Suomesta pois ulkomaankomennukset Italiassa ja Sloveniassa.

Kotimaan loma kestää viikon päivät. Rannikko palaa työpaikalleen ennen vuodenvaihdetta. Häntä odottavat mainiosti pelanneessa Himkissä keväällä mielenkiintoiset haasteet.

Lahja-apajille Rannikko pääsi jo ennen Suomen-matkaa. Hänet valittiin tiistaina Vuoden urheilija -äänestyksessä odotetusti parhaaksi koripalloilijaksi.

Himkin joukkueessa kansallisuuksien soppa

Rannikko, 27, haarukoi lammasannostaan Moskovassa ukrainalaisessa ravintolassa hyvällä ruokahalulla. Syksy on mennyt paremmin kuin hän rohkeni odottaa.

Moskovasta parinkymmenen kilometrin päässä kotiottelunsa pelaava Himik on tietysti huippujoukkue jo siksi, että se pelaa Venäjän pääsarjassa. Lähiöseura on tällä kaudella ajoittain jättänyt varjoonsa legendaarisen Moskovan TsSKA:n, jolle tosin kärsi joulukuun alussa superliigassa kauden ensimmäisen tappionsa.

- Pelaajistamme neljällä on NBA-kokemusta ja Venäjän maajoukkueesta kolmella. Ulkomaalaisia saa olla kaikkiaan seitsemän, joista pöytäkirjaan sallitaan yhdellä kertaa viisi pelaajaa, Rannikko selvittää.

Pelinjohtajien eurooppalaiseen eliittiin noussut Rannikko on ottanut paikkansa Himkin kokoonpanossa vaivatta. Hän teki viimeksi Euroopan seurajoukkueiden ULEB-cupin ottelussa ukrainalaista Mariupolia vastaan Himkin korkeimman pistemäärän 23. Himki hävisi cupissa ensimmäisen kerran, mutta varmisti jatkopaikkansa.

Himkin pelaajapakasta löytyy vielä yksi puolalainen ja yksi valkovenäläinen. Päävalmentaja Kestutis Kemzuran kotimaa on Liettua.

- Valmentajan käyttämä komentokieli on englanti, ymmärrettävästi.

Suurta ja mahtavaa

Venäjän pääsarjassa kaikki on suomalaisiin koripallokuvioihin verrattuna suurta. Huippupelaajien palkat ja pelipaikkakuntien etäisyydet tulevat ensimmäisinä mieleen.

Rannikko vaikenee visusti rahallisista ansioistaan, mutta Äiti-Venäjää on tullut kierrettyä muuallakin kuin Moskovan esikaupungeissa.

- Pisin vieraspelimatka on ollut itärannikolle Vladivostokiin. Matka kesti yhdeksän tuntia, mutta ajan kulua ei oikeastaan huomannut. Täällä kaikki vähänkään pitemmät pelimatkat lennetään yksityiskoneella.

Pelejä viikon varrelle mahtuu yleensä kaksi, tiistaina ULEB-cupin koitos, loppuviikosta perjantaina tai lauantaina Venäjän liigaa.

- Pelipäivien jälkeen on yksi vapaa, kahtena päivässä viikossa on kahdet harjoitukset. Treenaaminen ei ammu mitenkään yli.

Venäjä ei vielä taivu suussa

Rannikolla on Himkin kanssa kahden vuoden sopimus. Hän aikoo ensi kesänä armeijaan, hoitaa sen vähitellen kesäkuukausina päiväjärjestyksestä.

Tulevaisuus Himkin-sopimuksen jälkeen on auki. Kokemukset Moskovan liepeiltä ovat myönteiset, toisin kuin Italiasta. Konkurssiin ajautuneesta Pesarosta jäi palkkoja rästiin.

- Hyvä puoli oli se, että opin siellä italian kielen, suurin piirtein.

Venäjää Rannikko ei ole vielä ruvennut pänttäämään. Siihen ei ole ollut tarvetta, sillä asioiden hoito on helppoa oman autonkuljettajan avulla.

- Himkin lähimarkettiin on alle kymmenen minuutin ajomatka.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kansanedustaja Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään

  2. 2

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  3. 3

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  4. 4

    Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

  5. 5

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  6. 6

    Postikorttimainen paratiisisaari löytyy aivan naapurista – täältä ei halua lähteä pois!

  7. 7

    Kelly Osbournelta lirahti pissat housuihin keskellä New Yorkia – pimahti Starbucksille: ”Työntekijänne syytä”

  8. 8

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  9. 9

    ”Isot odotukset” – F-Securen joka kodin turvalaite lähti kauppoihin keskeneräisenä

  10. 10

    Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  2. 2

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  3. 3

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  4. 4

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  5. 5

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  6. 6

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  7. 7

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  8. 8

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  9. 9

    Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

  10. 10

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kansanedustaja Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään

  2. 2

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  3. 3

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  4. 4

    Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

  5. 5

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  6. Näytä lisää