Merja

Koripallo

Valikko

Teemu Rannikko upotti Espanjan koripallomestarin

Teemu Rannikon huikea esitys Espanjan hallitsevaa mestaria Unicaja Malagaa vastaan Euroliiga-ottelun kolmannella jaksolla takasi 87-59-voiton Suomen koripallomaajoukkueen pelintekijän edustamalle slovenialaisseuralle Olimpija Ljubljanalle.

Rannikko pussitti kymmenminuuttisen aikana 14 pistettä, joiden turvin Ljubljana karkasi 66-38-johtoon. Kaikkiaan Rannikko teki 16 pistettä. Ljubljana juoksi heti avausminuuteilla 12-0-johtoon. Johto piti, mutta alkoi huveta uhkaavasti kolmannen jakson alussa ennen Rannikon astumista esiin. Tilanteesta 37-26 Ljubljana lähti karkuun Rannikon kahdeksalla peräkkäisellä pisteellä. Välillä Rannikko tarjoili kotiyleisön villinneen syötön tutkaparilleen Marko Milicille, joka päätti illan komeimman yhteispelin räjähtävään alley-oop-donkkiin. Lopullisesti Rannikko katkaisi Malagan selkärangan onnistumalla kolmosviivan takaa ja upottamalla kolme vapaaheittoa Pepe Sanchezin teknisen virheen jälkeen.

Olimpija on viimeisenä lohkossaan voittosuhteella 3-8, mutta joukkue on enää voiton päässä kuudennesta sijasta, jolla Euroliigan jatkopaikka voi hellitä.

- Tarkoituksemme oli pelata 40 minuuttia aggressiivisesti sekä olla varovaisia kolmannella jaksolla, koska se on ollut meille normaalisti vaikein. Onnistuimme molemmissa. Jokainen pelaaja antoi kentällä kaikkensa. Voitto osoittaa, että olemme vielä mukana kisassa jatkopaikasta, kertoi tyytyväinen Rannikko Euroliigan nettisivuilla.

Kanadalaissuomalaisen Gordon Herbertin luotsaama ranskalaisjoukkue Pau-Orthez otti Euroliiga-kierroksella maukkaan 77-62-kotivoiton kreikkalaisesta Ariksesta. Paun voittosuhde on nyt 6-5 ja se voi varmistaa jatkopaikkansa jo ensi viikolla voittamalla italialaisen Napolin kotonaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

  4. 4

    Henkilöauto törmäsi rekkaan Öljytiellä – mies kuoli

  5. 5

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  6. 6

    Teinitytön julmasti murhannut haki lievennystä tuomioonsa – hovi piti rangaistuksen ennallaan

  7. 7

    Päiväkodin työntekijän epäillään pahoinpidelleen pieniä lapsia –johtaja ilmoitti poliisille

  8. 8

    Tällainen on Pohjois-Korean ohjusuhka – ja näin siihen varaudutaan

  9. 9

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  10. 10

    Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  4. 4

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  5. 5

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  8. 8

    4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

  9. 9

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  10. 10

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

  4. 4

    Henkilöauto törmäsi rekkaan Öljytiellä – mies kuoli

  5. 5

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  6. Näytä lisää