Tiina, Kirsi, Krista

Koripallo

Valikko

Korisliiga venyy jatkossa pitkälle toukokuuhun?

Julkaistu:

Korisliigaa saatetaan ensi kaudella pelata pitkälle toukokuun puolelle. Koripalloliiton toiminnajohtaja Tommi Lanki myöntää IS:lle, että paineet ottelutahdin harventamiseksi ovat johtamassa kauden pitenemiseen.

- Kansainvälinen kalenteri säätelee kauden alkua, joten logiikka on tämä, Lanki kertoo.

Koripallokausi on normaalisti päättynyt huhtikuun lopulla. Tänä keväänä viimeinen mahdollinen finaalipäivä on 29.4.

Koripalloliiton hallitus käsitteli liigan pelitapaa torstai-iltana. Lopullisen päätöksen tekee liittohallitus huhtikuussa.

Tällä kaudella liigajoukkueet oman ohjelmansa saanutta LrNMKY:ä lukuunottamatta pelaavat 42 ottelua 24 viikossa. Kun laskee joulu- ja Suomen cup -tauot pois, on pelejä käytännössä kaksi viikossa.

Osin amatööripohjalta toimivalle liigalle ohjelma on osoittautunut liian tiukaksi. Tällä kaudella on nähty tavallista enemmän pelaajien loukkaantumisia, joista ainakin osa on johtunut liiallisesta kuormituksesta. Myös harjoittelu kärsii tiiviissä tahdissa.

Vaihtoehtoja tahdin löysentämiseksi on kauden pidentämisen lisäksi käytännössä kaksi: joukkuemäärän vähentäminen ja nelinkertaisen sarjan muuttaminen kolminkertaiseksi. Kumpikaan näistä ei saa suurta kannatusta itse liigaseuroilta.

- Lähtökohtana on se, että 12 joukkueen sarjasta puhutaan jatkossakin. Tarkoitus on luoda malli, jota noudatetaan ensi kaudella, mutta myös siitä eteenpäin. Toiminnan täytyy olla pitkäjänteistä, tuore toiminnanjohtaja Lanki edellyttää.

  • Koripallo
Näitä luetaan!
  1. 1

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  2. 2

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  3. 3

    Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

  4. 4

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  5. 5

    13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

  6. 6

    Kommentti: Kongressi on asettamassa Trumpille Venäjä-ansaa – Presidentillä on vain kiusallisia vaihtoehtoja

  7. 7

    Janni Hussi: ”Peniskuvia tulee viikoittain yli kymmenen”

  8. 8

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  9. 9

    Kuljettaja kuoli ulosajossa Orimattilassa

  10. 10

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  6. 6

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  7. 7

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  8. 8

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  9. 9

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  10. 10

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  4. 4

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  7. 7

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  8. 8

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  2. 2

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  3. 3

    Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

  4. 4

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  5. 5

    13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

  6. Näytä lisää