Alma

KHL

Valikko

KHL

Pekka Jormakka paukutti hattutempun – Jokereille helpottava voitto

Julkaistu:

khl
Jokerien syöksykierre oikeni KHL:ssä.
Jokerit nappasi 6–5–kotivoiton Jugra Hanti–Mansijskista. Jokerit oli pelissä kahdesti maalin tappiolla, mutta nousi toisessa erässä johtoon ja petrasi onnistumisella mahdollisuuksiaan päästä pudotuspeleihin. Takuumiehenä kunnostautui hattutempun viimeistellyt Pekka Jormakka.

– Kiekkojumalat olivat puolellani. Pari ensimmäistä oli aika lörppömaalia, sattui pomppimaan sisään, edellisen kerran hattutempun Mestiksessä tehnyt Jormakka myhäili.

Pudotuspelijunasta jo hyvän aikaa sitten pudonnut Jugra tuli mittelöön kovalla näyttöasenteella. Venäläissikermä haastoi ennakkoluulottomasti pystyen iskemään 1–0- ja 2–1-johdot. Taiston puolivälissä käsikirjoitukseen teki jyrkän muutoksen Jokerien Pekka Jormakka, jonka lähilaukaus livahti onnekkaastikin Jugran maaliverkkoon. Nelisen minuuttia myöhemmin, ajassa 35.52, Jokerien johtona komeili jo 4–2 Masi Marjamäen ja Jormakan tehtyä lisäosumat.

– Meillä oli pari kertaa mahdollisuus naulata ottelu. Mutta sitten tuli pari jäähyä väärään paikkaan, Jokerien valmentaja Jukka Jalonen kuvasi.

– Värikäs ja erikoinen ottelu monessa suhteessa, Jalonen jatkoi.

Trillerimäinen loppu

Kaiken kruunuksi peli osoittautui kaikkea muuta kuin ratkenneeksi. Jugra punnersi takiaismaisesti maalin päähän 4–3:een ennen toisen erän päätössummeria.

Kolmannella jaksolla isäntien etu venyi jälleen kahdeksi maaliksi 5–3:een, kun puolustaja Ville Lajunen tälläsi komean maalin kahden miehen ylivoimalla. Nitrot olivat Jokeri-faneille silti tarpeen aivan yhteenoton loppuun asti, sillä Jugra ylsi hengittämään niskaan 5–4–kavennuksella pelin 51. minuutilla. Tasoituskin vielä syntyi, mutta Jormakan illan kolmas sinetöi voittajan 59. minuutilla.

– Pitää pystyä pelaamaan pää kylmänä johtoasemassa, Jokeri–valmentaja Jalonen linjasi.

– Usko ei saa mennä. Jos se loppuu, niin loppuu kausikin, kolmen maalin Jormakka komppasi.

Jugran valmentaja Andrei Razin hymyili hänkin tappiosta huolimatta.

– Mielenkiintoinen ottelu. Kiinnostavampi kuin monet NHL–pelit, Razin vertaili.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    4. 4

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

    7. 7

      Helsingissä nousi viikonloppuna ennätyskala – tiedätkö mikä tämä outo eväkäs on?

    8. 8

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    9. 9

      Suomi lentopallon MM-kisoihin!

    10. 10

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    4. 4

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    5. 5

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    6. 6

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    7. 7

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    8. 8

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    9. 9

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    10. 10

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    4. 4

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. Näytä lisää