Aija, Aava

KHL

Valikko

KHL

Sydänvaiva päätti Jokerien pakin uran, Jari Kurri murheissaan – ”Kyllä se oli surullista luettavaa”

KHL
Jari Kurri suree Jokerien puolustajan kurjaa kohtaloa.

JOKERIEN pukukopista kantautui sunnuntaina valitettavia uutisia. Puolustaja Oskari Korpikarin ura ammattilaisjääkiekkoilijana on ohi.

Pelien päättyminen vain 31-vuotiaana johtuu Jokerien tiedotteen mukaan sydänperäisestä vaivasta.

Viime kaudella Korpikarin tilille kertyi 28 KHL-ottelua. Tällä kaudella edustustehtäviä ehti tuli 11.

–  Kun asioita lähdettiin tutkimaan, ja ilmassa oli paljon epätietoisuutta, oma olotilakin oli vaikeampi. Nyt aikaa on kulunut, ja kun on saanut päätökset tehtyä, olokin helpottaa, kommentoi Korpikari tuntojaan helsinkiläisseuran tiedotteessa.

LOPETTAMISPÄÄTÖS syntyi perusteellisten tutkimusten jälkeen. Vaiva ei estä normaalia elämää tai liikuntaa, mutta ammattitasolla puolustajan pelit on pelattu.

– Normaalia elämää pystyy jatkamaan, mikä on hieno asia. Varmasti joitain asioita pitää ottaa huomioon, etteivät riskit lisäänny, mutta on ehdottomasti hyvä, että vaiva löydettiin, Korpikari kertoo.

– Lopettaminen on kova paikka, koska liekki on palanut koko ajan ja tietyllä tavalla palaa vieläkin, puolustaja myöntää.

JOKERIEN General Manager Jari Kurri ei ollut Korpikarin tilanteesta yllättynyt. Äänessä oli silti haikeutta.

– Olen ollut tilanteesta tietoinen jo pitkään. Kaikki mahdolliset tutkimukset tehtiin ja asiaa selviteltiin todellakin perinpohjaisesti, kommentoi Kurri Ilta-Sanomille.

– Kun sitten luin virallista tiedotetta asiasta, niin kyllä se oli surullista luettavaa. Pelaajalle itselleen tämä on varmasti kovin paikka, mutta kyllä tässä varmasti jokaista Oskarin tuntevaa harmittaa, jatkaa Kurri.

Kurrin mukaan Korpikarin kokonaisvaltainen olemus Jokerien arjessa jää pysyvästi mieliin.

– Siinä on kyllä sellainen luotettava taistelija, että vastaavaa saa hakea. Ammattimies viimeisen päälle, joka teki hommansa aina äärimmäisen tarkasti, Kurri kehuu.

KORPIKARIN pelaajasopimus helsinkiläisseuran kanssa olisi päättynyt tämän kevään aikana.

– Oskari ei ole vielä esimerkiksi hyvästellyt joukkuetta. Hän on edelleen mukana Jokerien arjessa, vaikka ei vieraspeleissä olekaan matkassa. Hän sparraa harjoituksissa mukana ja tämä kausi mennään yhdessä loppuun asti, painottaa Kurri.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    3. 3

      Hamilton paalulle – Bottas löi Räikkösen

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Nuoren miehen pizza herätti naapurin Rovaniemellä

    6. 6

      Kimi Räikkönen pettyi omaan ajoonsa

    7. 7

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    8. 8

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    9. 9

      Puoluetoveri paljasti totuuden Trumpin uhkavaatimuksesta – jakoi 1980-luvun hittikirjaa todisteena

    10. 10

      Tässä on uusi taksilaki: meni pilkulleen kuin Bernerin esityksessä – näin se näkyy kuluttajille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    3. 3

      Hamilton paalulle – Bottas löi Räikkösen

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Nuoren miehen pizza herätti naapurin Rovaniemellä

    6. Näytä lisää