Marko, Markus, Markku

KHL

Valikko

KHL

Jokereille voitto, tuomareille satoi palautetta: ”Alkaa vaikuttaa jo yleisöönkin”

KHL
Jokerit hiljensi Neftehimik Nizhnekamskin jatkoajalla. Palaute tuomareita kohtaan ei kuitenkaan hiljentynyt.
Helsingin Jokerien tiistai-illan jääkiekkoilullinen ristiretki päättyi lopulta onnellisesti. Vieraissa piipahtanut Neftehimik Nizhnekamsk puristi isännät yllättävän ahtaalle, mutta kotijoukkueen 6–5-jatkoaikavoitto teki lopulta oikeutta tiistai-illan näytelmän dramaturgiselle rytmiikalle.

Jokerien peli oli aika ajoin totaalisen sekaista katsottavaa, mutta samaa palautetta ansaitsevat myös ottelun tuomarit. Kaukalossa nähtiin välillä uskomattomia tuomioita ja kauhun tasapainon ylläpitämiseksi pillit jäätyivät selvien rikkeiden edessä tyystin.

– Se oli sellaista tuomarointia. Ihan normaalia. Jotenkin vaan harmittaa, että kotipeleissäkin tuomiot menevät tuohon tapaan. Tämä touhu alkaa vaikuttaa jo yleisöönkin, huokaili Jokerien päävalmentaja Erkka Westerlund ottelun jälkeen.

– Parempi, etten sano tuomareista mitään. Niin on nyt vaan parempi, summasi puolestaan 2+1-tehot leimannut kapteeni Niko Kapanen.

– Tuomarit pilasi aika paljon peliä. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Tietenkään tuomareita ei saisi arvostella kultaisen säännön mukaan, mutta silti. Kyllä tuollainen touhuaminen vaikuttaa jo liikaa itse peliin ja pelaamiseen, puhalteli puolestaan Jesse Joensuu.

Kaikesta huolimatta Jokereille lisättiin kaksi sarjapistettä sarjataulukkoon sekä pöytäkirjoihin välittömästi ottelun päätösvihellyksen jälkeen.

– Hyvä, että tuli kuitenkin tehoja. Jokainen tiesi, että parantaa pitää ja sen parannuksen saimme sitten aikaiseksi. Kovia ja fyysisesti vaativia aikoja eletään, mutta näistä pitää vaan iskeä eteenpäin, linjasi Kapanen taiston jälkeistä kapteenin ”iltahuutoa” joukkuetovereilleen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    3. 3

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    4. 4

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

    5. 5

      87 miljoonan Eurojackpot-voitto meni kolmen porukalle

    6. 6

      Yhdysvallat kutsui koko senaattinsa Valkoiseen taloon Pohjois-Korean tilanteen vuoksi

    7. 7

      48 miljoonaa lotossa voittanut pariskunta erosi: Aluksi yksinkertaiset suunnitelmat megapotin suhteen – mutta ne muuttuivatkin

    8. 8

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    9. 9

      Asiakirjat julkisiksi: tästä Kaisa Liskin sovitussa kunnianloukkaus­syytteessä oli kyse

    10. 10

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    4. 4

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    5. 5

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    6. 6

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    7. 7

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    8. 8

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    9. 9

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    10. 10

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    3. 3

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    4. 4

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

    5. 5

      87 miljoonan Eurojackpot-voitto meni kolmen porukalle

    6. Näytä lisää