Ilpo, Tuure

KHL

Valikko

KHL

KHL myönsi Jokereille lykkäystä taloudellisten takuiden esittämiseen – näin toimitusjohtaja kommentoi

KHL
Jokerien on esitettävä taloudelliset takuut toukokuun loppuun mennessä, sanoo KHL:n johtaja Dmitri Tshernyshenko.
KHL:n presidentin Dmitri Tshernysenkon mukaan Jokerit on saanut lykkäystä ensi kaudelle vaadittavien taloudellisten takuiden esittämiseen. Asiasta kertoi venäläissivusto R-Sport. Tshernysenkon mukaan ensi kauden KHL-seurat vahvistetaan kesäkuun puolivälissä.

– Annoimme lykkäystä myös toiselle ulkomaiselle seuralle; tämä liittyy toukokuun lopussa pidettävään hallituksen kokoukseen. Ymmärrämme, että 95 prosentin todennäköisyydellä kaikki sujuu hyvin, mutta täytyy ottaa huomioon myös asian muodollinen puoli. Tilanteita on erilaisia. Viittaan nyt Jokereihin, Tshernyshenko kertoi.

Jokerit osallistui viime kaudella KHL:ään ja eteni pudotuspeleissä toiselle kierrokselle, jolloin konferenssifinaaleihin selviytynyt TsSKA Moskova osoittautui liian vahvaksi.

IS tavoitti Jokerien toimitusjohtaja Jukka Kohosen, joka kommentoi asiaa seuraavasti:

– Pyysimme KHL:ltä lisää aikaa ainoastaan tilinpäätöstietojemme esittämiseen, koska täysin valmiiden tasetietojen lähettäminen ei olisi onnistunut millään määräaikaan mennessä. Tilikautemme nimittäin päättyi vasta 30. huhtikuuta – samana päivänä kuin papereiden olisi pitänyt olla KHL:n tarkistettavana. Emme halunneet lähettää etukäteen mitään epätarkkoja lukuja, toisin kuin kenties jotkut venäläisseurat, Kohonen selvittää.

– Kyse ei siis missään nimessä ole siitä, että Jokereilla ei olisi edellytyksiä pelata KHL:ssä. Meillä on hyvä taloustilanne. Vain maksuliikenteessä on – pakotteista johtuen – ollut ajoittain viivästyksiä, Kohonen jatkaa.

Juttua ja otsikkoa päivitetty klo 13.49: Otsikossa luki aiemmin ”Jokereilla talousvaikeuksia?” Otsikkoon lisätty maininta toimitusjohtajan kommentista ja juttuun lisätty Jokerien toimitusjohtajan Jukka Kohosen kommentit.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    3. 3

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    4. 4

      Pitkäaikainen pesäpallovaikuttaja Antti Alho on kuollut – sai sairauskohtauksen autoa ajaessaan

    5. 5

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    6. 6

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    7. 7

      IL: Markus Pönkä ei saapunut kärsimään tuomiotaan – voi olla aseistautunut ja vaarallinen

    8. 8

      Kerrostalohuoneisto tuhoutui täysin Vantaalla – peräti 80 asukasta joutuu evakkoon

    9. 9

      Vaalea tukka historiaa: Janni Hussi toteutti upean muodonmuutoksen – poseeraa syntisen seksikkäissä otoksissa

    10. 10

      Veikkausliigan tähtipuolustaja pelaa naamio kasvoillaan, karmea kuva kertoo syyn – ”Olin pyörtyä siltä seisomalta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    5. 5

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    6. 6

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    7. 7

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    8. 8

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    9. 9

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    10. 10

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    3. 3

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    4. 4

      Pitkäaikainen pesäpallovaikuttaja Antti Alho on kuollut – sai sairauskohtauksen autoa ajaessaan

    5. 5

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    6. Näytä lisää