Urpo

KHL

Valikko

KHL

Lahjotaanko KHL:ssä tuomareita? Näin sarjan suomalainen huipputuomari vastaa

Julkaistu:

KHL
KHL:n tuomarien kärkikaartiin kuuluva Jyri Rönn ei ymmärrä puheita raitapaitojen puolueellisuudesta.
Jyri Rönn on toiminut Itä-Euroopan jääkiekkoliigassa päätuomarina syksystä 2011 lähtien. Hän on tuominnut KHL:n finaaleja, ja viheltää ratkaisuotteluita myös tämän kevään pudotuspeleissä.

Suomalaisessa mediassa ja kiekkopiireissä on koko kuluvan kauden ajan epäilty sarjan tuomarien puolueellisuutta. Parhaillaan käynnissä oleva Jokerien ja Moskovan TsSKA:n ottelusarja on kiihdyttänyt keskustelua entisestään. Moskovalaisen suursuran on koettu hyötyvän raitapaitojen vihellyksistä.

Jyri Rönn, lahjotaanko KHL:ssä tuomareita, tai yritetäänkö teihin vaikuttaa jollain tavalla?

– Minuun ei ole koskaan yritetty vaikuttaa. Enkä ole siihen antanut edes mitään mahdollisuutta. Tuollaiset väitteet tuntuvat todella kaukaisilta. Tuomarien koppi pysyy meillä aina kiinni.

Mistä luulet, että tällaiset puheet ja väitteet sitten kumpuavat?

– Virheitä tuomarit tekevät, se on selvä. Ja kun yksittäiset tilanteet menevät joskus väärin, niin se voi innostaa monet kehittelemään kaikenlaisia teorioita.

Miltä tuntuu kuulla, että omaan ammattikuntaasi kohdistuu tällaisia epäilyksiä?

– Ei ole reilua kirjoittaa tuomarien olevan puolueellisia, sillä täällä kaikki tekevät tätä ammatikseen. Eihän tuomarin hommaa voi tehdä, jos on jollain lailla puolueellinen. Sehän näkyisi heti.

Jokerit kohtaa tiistaina KHL:n läntisen konferenssin neljännessä välierässä TsSKA:n. Helsingissä pelattava ottelu alkaa kello 18.30 TsSKA johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1. Jatkoon selviää neljällä voitolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    3. 3

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    4. 4

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    5. 5

      Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

    6. 6

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    7. 7

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    8. 8

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    2. 2

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    5. 5

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    6. 6

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    7. 7

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    8. 8

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    9. 9

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    10. 10

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    3. 3

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    4. 4

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    5. 5

      Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

    6. Näytä lisää