Aija, Aava

KHL

Valikko

KHL

Raimo Summanen: "Tulevaisuus Venäjällä täysin auki"

KHL
Suomalaisvalmentaja ei vielä tiedä ensi kauden osoitettaan.
KHL-seura Avangard Omskin kanssa pudotuspeleihin valmistautuvan Raimo Summasen tulevaisuus on kysymysmerkki.

Summanen kertoi torstaina Iltalehdelle, että valmennusura Omskissa päättyy tähän kevääseen.

Ilta-Sanomat tavoitti Summasen, joka halusi tarkentaa sanomisiaan tulevaisuutensa liittyen.

– Se on totta, etten ole kirjoittanut Omskin kanssa jatkosopimusta. Joulun aikaan mietimme valmennustiimimme kanssa jatkoa, mutta allekirjoitukset jäivät sillä hetkellä kirjoittamatta. Halusimme miettiä tulevaisuutta kaikkien mahdollisten tekijöiden kautta, taustoittaa Summanen.

Onko Omskilla ja sinulla siis yhteistä tulevaisuutta vai ei?

– Omistan edelleen intohimon ja halun valmentaa, mutta kukaa osaa sanoa tulevaisuudesta vielä mitään? Onko mahdollista, että jatkankin Omskissa? No, kaikki tietävät, että Venäjällä jos missä kaikki on mahdollista. Niin se vaan menee.

– Tässä täytyy ottaa kaikki vaihtoehdot huomioon. Esimerkiksi apuvalmentaja Janne Hännisenkin tilanne vaikuttaa omiin tuleviin ratkaisuihin. Olen kuitenkin puhunut meidän joukkueelle viimeisen kuukauden ajan hetkessä elämisen tärkeydestä ja siihen ajatusmalliin haluan itsekin keskittyä, linjaa suomalaisvalmentaja.

– KHL on muutenkin haastavan tilanteen keskellä. Ukrainan kriisi on vaikuttanut moniin asioihin, mutta niiden miettimisen aika ei ole nyt. Nyt haluan valmistaa joukkueen kevääseen, joka antaa meille suuren mahdollisuuden. Meidän ei tarvitse ottaa paineita ja taakkaa mistään, vaan pelaamme hetkessä. Urheilussa hetket menevät nopeasti ohi, jos niihin ei tartu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    8. 8

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    9. 9

      Soldiers of Odin marssi turvapaikanhakijoiden mielenosoitukseen Oulussa – poliisi kävi rauhoittelemassa

    10. 10

      Minka Kuustonen hehkui piukassa samettiasussa – huima halkio vilautti reittä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    5. 5

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    8. 8

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    6. Näytä lisää