Merja

KHL

Valikko

KHL

Hyvät ja heikot Jokerit - syyskauden tähti pelaa kakkoskentässä

KHL
Ilta-Sanomat listasi Jokerien KHL-ryhmän syyskauden onnistujat - ja epäonnistujat.
Helsingin Jokerien kausi on ollut pelillisesti menestyksekäs. Jokerit on vakiinnuttanut paikkansa KHL:n läntisen konferenssin kärkisijoilla ja joukkue etenee vahvasti kohti kevään pudotuspelejä.

Yhtä lailla Jokereista on ponnahtanut esiin yksilöitä, joiden taso on pysynyt vahvana illasta toiseen. Vastaavasti helsinkiläisryhmään on mahtunut myös alisuorittajia.

Ilta-Sanomat listasi Jokerien syyskauden kolme kirkkainta onnistujaa sekä synkintä epäonnistujaa.

Onnistujat:

1 Steve Moses. Jenkkilaituri on yllättänyt luultavasti kaikki muut paitsi itsensä. Tähän mennessä kasassa 28 tehopistettä, joiden seassa peräti 16 maalia. Jokerien syyskauden valovoimaisin pelaaja kakkoskentän laidassa. 25-vuotias Moses pelaa juuri nyt uransa parasta jääkiekkoa ja hän tietää sen itsekin. Luotto omaan tekemiseen on rajaton.

28 ottelua, 16 maalia+12 syöttöä=28. Rangaistusminuutit 6, tehotilasto +11.

2. Linus Omark. Ruotsalaiselta laitahyökkääjältä odotettiin paljon - ja paljon on myös saatu. Taiturimainen, yllätyksellinen, nopea, älykäs sekä ratkaisuvalmis Omark on tarjoillut esimerkiksi Mosesille syöttöjä, joista ei ole kehdannut epäonnistua maalipaikoissa. Moni arveli vielä syyskuussa, että Omarkin peli hyytyisi vain pörräämiseksi, mutta mitä vielä! Näin toimii ulkomaalaisvahvistus KHL:ssä.

28 ottelua, 10+17=27. 12, +14.

3. Ryan Gunderson. Yhdysvaltalaispakki kiilaa kolmanneksi tasaisuudellaan - sekä tehopisteillään. Gunderson tiedettiin kiekolliseksi puolustajaksi, mutta odotukset ylittyivät syyskaudella. Rauhallinen, tarkka, tunnollinen sekä hyvin luisteleva Gunderson nousi syksyn edetessä Jokerien alakerran pelilliseksi johtajaksi. Helsinkiläisseuralla riittää tekemistä, että tämä herra saadaan pidettyä Jokereissa myös ensi kaudella.

27 ottelua, 2+18=20. 6, +14.

Epäonnistujat:

1. Ossi Väänänen. Ei voi mitään, mutta on ollut alkusyksyn suurin alisuorittaja. Pääsi loukkaantumisen johdosta mukaan KHL-vauhtiin muita myöhemmin, muttei ole silti löytänyt vauhtia. Vaikeuksissa kiekottomana, hidas ja jopa arka kiekollisena. Jokerien kovapalkkaisimmalta puolustajalta on syytä odottaa enemmän. Paljon enemmän.

16 ottelua, 0+2=2. 30, -1.

2. Kurtis McLean. Kanadalaisesta kaavailtiin Jokerien kakkossentteriä. Jo syyskuussa kävi kuitenkin selväksi, ettei vauhti riittäisi millään kyseiseen rooliin. Tipahti ensin kolmossentteriksi, sitten neloseen ja lopulta käteen lyötiin verokortti Jokerien toimistolta. KHL-juna taisi mennä pysyvästi ohi.

20 ottelua. 1+1=2, 18, -5.

3. Johan Harju. Ei riitä. Periaatteessa ruotsalainen pelaa kaukalossa virheettömästi, mutta riittääkö sellainen, jos se ei tuota omalle joukkueelle oikein minkäänlaista lisäarvoa? Näyttää kömpelöltä ja aralta. On isokokoinen, mutta ei ehdi taklaamaan - saati tekemään kiekollisesti peliä kehittäviä ratkaisuja. Kärkikenttien ovet menivät jo aikaa sitten kiinni. Onko seuraavaksi Jokerien pukuhuoneen ovien vuoro?

17 ottelua, 1+4=5. 8, +3.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    2. 2

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    3. 3

      Seuraa Tapparan voitonjuhlia suorana!

    4. 4

      Kommentti: Dynastiaksi paisunut Tappara ansaitsi mestaruuden – KalPan sensaatiokauden arkkitehti ansaitsee patsaan!

    5. 5

      Tapparalle jälleen Suomen mestaruus – KalPa kaatui voitoin 4–2

    6. 6

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    7. 7

      Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

    8. 8

      Silmävammaiset potilaat hädissään päivystyksessä – ”Silmä pitää olla poskella ennen kuin saa mitään hoitoa”

    9. 9

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    10. 10

      IS seurasi kuudetta finaalia: Tappara kesti KalPan rynnistyksen – Tapparalle toinen peräkkäinen mestaruus, katso videot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    8. 8

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    9. 9

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    10. 10

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    2. 2

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    3. 3

      Seuraa Tapparan voitonjuhlia suorana!

    4. 4

      Kommentti: Dynastiaksi paisunut Tappara ansaitsi mestaruuden – KalPan sensaatiokauden arkkitehti ansaitsee patsaan!

    5. 5

      Tapparalle jälleen Suomen mestaruus – KalPa kaatui voitoin 4–2

    6. Näytä lisää