Heidi

KHL

KHL

Suomalaisvalmentajan keikka Kazakstanissa ohi

Julkaistu:

Ari-Pekka Selin sai potkut myös KHL-seura Barys Astanan päävalmentajan paikalta.
Ari-Pekka Selin ei valmenna Kazakstanissa enää ensi kaudella. Keskiviikkona Selinin työnantaja Barys Astana ilmoitti kotisivuillaan, että on antanut Selinille potkut.

Barys Astanan ensi kauden päävalmentajaksi nimettiin samalla ovenavauksella Andrei Nazarov, joka viime kaudella valmensi KHL:stä luopuvaa Donbass Donetskia.

- Seuran hallituksen päätöksellä Barys Astanan päävalmentajaksi on nimitetty Andrei Nazarov, irtisanotun Ari Pekka Selinin tilalle, oli Barys Astanan kotisivujen yhden virkkeen mittainen tiedonanto asiasta.

Selinin lähtöpassit Barysista olivat lievä yllätys. Runkosarja sujui mainiosti, sillä Barys sijoittui Selinin komennossa KHL:n Itäisessä konferenssissa toiseksi.

Pudotuspelien avauskierroksella Barys pudotti Avtomobilist Jekaterinburgin jatkosta puhtaasti 4-0, mutta toisella kierroksella seinä nousi pystyyn, kun Salavat Julajev Ufa pudotti Barysin kesälomille otteluin 4-2.

Jo aiemmin Kazakstanin jääkiekkoliitto ilmoitti, että Ari-Pekka Selinin vetovastuu Kazakstanin maajoukkueen peräsimessä jäi yhden kauden mittaiseksi. Selin ei onnistunut pitämään Kazakstania MM-kisojen A-sarjassa Minskin kisoissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    5. 5

      Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

    7. 7

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    8. 8

      Uskomattoman huonoa tuuria: Tuliterät kodinkoneet paloivat peräkärryllä pariskunnan ajaessa kotiin

    9. 9

      Povekas Mailis Penttilä julkaisi uhkeita bikinikuvia legendaarisesta ökyhotellista Las Vegasista – valtaisa tulipalo raivosi paikassa vain kuukausia sitten

    10. 10

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

    4. 4

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    7. 7

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    5. 5

      Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

    6. Näytä lisää