Miia, Mira, Mirva

KHL

Valikko

KHL

Nyt se on varmaa: Jokereille kova kaappaus

KHL
Jokerit vahvistaa rivejään tulevaa KHL-kautta varten hankkimalla riveihinsä ruotsalaishyökkääjä Linus Omarkin.
Ilta-Sanomat uutisoi jo viime viikolla Omarkin ja Jokerien  käyvän neuvotteluja sopimuksesta. Nyt siirto on Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n mukaan selvä.

Omark, 27, on Jokereille kovan luokan kaappaus. Taitavalla laitahyökkääjällä on kokemusta sekä NHL:stä että KHL:stä.

Kaudella 2009-2010 Omark ihastutti KHL:ssä ensimmäisen kerran. Hän teki silloisen Dynamo Moskovan joukkueessa  56 ottelussa 36 tehopistettä.

Menestyksekkään KHL-kauden jälkeen Omark yritti läpimurtoa NHL:ssä. Potentiaalistaan huolimatta Omark ei onnistunut vakiinnuttamaan Edmonton Oilersin joukkueessa.

NHL:n työsulkukaudella 2012-2013 Omark kiekkoili Sveitsin pääsarjassa Zugin joukkueessa. Hän iski 48 ottelussa hurjat 69 tehopistettä. Tästä huolimatta paluu NHL:ään ei onnistunut toivotulla tavalla. Omark palasi Edmontoniin ja siirtyi sieltä edelleen Buffaloon kuluvan kauden aikana, mutta läpimurtoa ei tullut sielläkään.

Viimeksi Omark on kiekkoillut Ruotsin pääsarjassa Luulajan joukkueessa. Hän iski viidessä pudotuspeliottelussa neljä tehopistettä, mutta se ei auttanut Luulajaa jatkoon.

Omark on saavuttanut seurajoukkueuransa lisäksi kaksi MM-pronssia Ruotsin maajoukkueessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas taistelee voitosta, Vettel ajanut todella lähelle – IS seuraa kierros kierrokselta

    2. 2

      Räikköselle sattui hupaisa virhe tiimiradiossa – ”Miksi emme tehneet varikkopysähdystä aiemmin?”

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    5. 5

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    6. 6

      Kommentti: Mikä tahansa käy sytykkeeksi – jopa puheet Tarja Halosen paluusta

    7. 7

      Suloinen kuutti väsähti sokkelin vierustalle – pelastajat veivät saamaan hoitoa

    8. 8

      Nainen tuikkasi miestä teräaseella Joensuussa

    9. 9

      Hamilton kiukutteli autostaan tiimiradiossa – kärjessä ajavalla Bottaksella sama ongelma

    10. 10

      Ruotsin poliisi selvittää mysteeriä: työmaalta löytyi päätön ruumis

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    5. 5

      Bottas taistelee voitosta, Vettel ajanut todella lähelle – IS seuraa kierros kierrokselta

    6. 6

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    7. 7

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    10. 10

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas taistelee voitosta, Vettel ajanut todella lähelle – IS seuraa kierros kierrokselta

    2. 2

      Räikköselle sattui hupaisa virhe tiimiradiossa – ”Miksi emme tehneet varikkopysähdystä aiemmin?”

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    5. 5

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    6. Näytä lisää