Akseli

KHL

Valikko

KHL

Niko Kapanen perjantain suomalaisnimi KHL:ssä

Niko Kapanen oli vahvasti mukana joukkueensa Lev Prahan voitossa.
Kapanen teki maalin ja syötti toisen, kun Lev haki 3-2-voiton voittomaalikisalla Ak Bars Kazanin hallista.

Ottelussa onnistui maalinteossa myös Kazanin Janne Pesonen. Rangaistuslaukauskisassa sekä Pesonen että Kapanen tekivät maalin ja myös epäonnistuivat kerran, mutta kisan voittomaali kirjattiin Lev Prahan ruotsalaiselle Martin Thörnbergille. Levin maalivahti Petri Vehanen otti voiton.

Voiton myötä Lev on länsilohkossa kolmantena, neljän pisteen päässä Pietarin SKA:sta. Lohkoa hallitsee Moskovan Dinamo, vaikka se hävisikin kotonaan Riian Dinamolle 2-4.

Suomalaisista pisteille pääsi myös Jekaterinburgin Sami Lepistö. Hän syötti maalin 6-2-voitossa Astanasta, jonka maalilla pelasi Ari Ahonen.

Perjantain tulokset:
OHK Moskovan Dinamo-Riian Dinamo 2-4 (1-0, 0-2, 1-2)
Torpedo Nizhni Novgorod-Slovan Bratislava 2-3 (0-1, 2-2, 0-0)
T: Sakari Salminen 0+1.
Jugra Hanti-Mansijsk-Avangard Omsk 2-1 (2-0, 0-1, 0-0)
Avtomobilist Jekaterinburg-Barys Astana 6-2 (1-1, 2-0, 3-1)
A: Sami Lepistö 0+1.
B: Ari Ahonen 32/37 torjuntaa.
Ak Bars Kazan-Lev Praha vl. 2-3 (1-0, 0-1, 1-1, 0-0, 0-1)
A: Janne Pesonen 1+0.
L: Niko Kapanen 1+1, Petri Vehanen 20/22 torjuntaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

    2. 2

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    3. 3

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Lontoon iskussa kuollut poliisi oli aviomies ja isä – ”Monet ovat elämänsä ja turvallisuutensa velkaa rohkeudellesi”

    6. 6

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    7. 7

      Taksiuudistuksesta poikkeuksellinen kiista – ministeri Berner halusi savustaa puoluetoverinsa ulos valiokunnasta

    8. 8

      Kuinka tienata kirppiksellä? Katso tonnin tienanneen Ellan, 23, vinkit

    9. 9

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    10. 10

      Miljoona Stalinin sotilasta palveli Hitleriä – kauhea kosto ulottui Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    9. 9

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

    2. 2

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    3. 3

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Lontoon iskussa kuollut poliisi oli aviomies ja isä – ”Monet ovat elämänsä ja turvallisuutensa velkaa rohkeudellesi”

    6. Näytä lisää