Leevi

JaninaF

Janina F -finalistin Miran blogi: Aion ottaa kisasta kaiken irti

Julkaistu:

Finalistit pitävät blogia tunnelmistaan. Mira Laakso on Janina F -finalisti nro 4.

Lomatunnelmia ja kisafiiliksiä

Pääsiäislomani on sujunut leppoisissa tunnelmissa; lähdin jo torstaina Helsingistä perheeni luo Lohjalle. Täällä olen ihan vain ottanut rennosti, sekä ulkoillut ja urheillut jo tuosta astetta keväisemmästä säästä nauttien. Ja totta kai myös kavereiden kanssa on tullut vietettyä aikaa. Hyvin vietetyn loman jälkeen onkin sitten taas helppo palata arkeen ja koulunpenkille!  

Mallikilpailusta on tällä hetkellä erittäin hyvä fiilis. Koska en omista minkäänlaista aiempaa kokemusta mallintöistä, oli finaalipaikan lunastaminen minulle jo huippuhieno juttu! En uskaltanut edes haaveilla näin pitkälle pääsemisestä saapuessani noin viikko takaperin Hotel Havenissa järjestettyyn casting-tilaisuuteen, jossa toinen toistaan kauniimpia tyttöjä odotti pääsyään tuomariston eteen.

Niin siinä sitten kuitenkin kävi, että jatkoon päästiin ja seuraavaksi olinkin jo matkalla IS:n studiolle meikattavaksi ja kuvattavaksi. Lähtiessäni illalla studiolta olin väsynyt, mutta innoissani; olin yksi kymmenestä finalistista! Suhtaudunkin nyt kilpailuun hyvänä uutena kokemuksena, josta haluan ottaa kaiken irti ja päästä haastamaan itseni. Nyt vain seuraavia kuvauksia odotellessa. 

Hyvää alkanutta huhtikuuta kaikille!

  • Janina F blogi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    2. 2

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    3. 3

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    4. 4

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    5. 5

      Joku viritti liukumäkeen köyden – isän ripeä toiminta pelasti 3-vuotiaan

    6. 6

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    7. 7

      Perheensä kanssa Barcelonassa lomaillut Bruno, 35, kuoli terrori-iskussa – ”Pikku-Aria ei tule koskaan tuntemaan isäänsä”

    8. 8

      Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

    9. 9

      Holby Cityn sairaala -sarjan tähti piiloutui pakastimeen terrori-iskulta

    10. 10

      Viivi Avellan, 40, ja Susanna Penttilä, 45, hulppealla luksuslomalla – helikopteriajelu ja vip-bileet kasinokaupungissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    6. 6

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    7. 7

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    8. 8

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    9. 9

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    10. 10

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    2. 2

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    3. 3

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    4. 4

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    5. 5

      Joku viritti liukumäkeen köyden – isän ripeä toiminta pelasti 3-vuotiaan

    6. Näytä lisää