Lyydia, Lyyli

Jalkapallo

Valikko

AFP: Lähipiiriin kuuluva järjesti huippujalkapalloilijan kidnappauksen – lunnasvaatimus 290 000 euroa

Meksiko
Alan Pulidon kidnappauksen suunnittelijaksi epäillään hänen serkkunsa aviomiestä.
Meksikon viranomaiset ovat pidättäneet henkilön, jonka epäillään järjestäneen jalkapalloilija Alan Pulidon kidnappauksen. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.

Tamaulipasin osavaltion syyttäjä Ismael Quintanilla kertoi, että pidätetty Osvaldo Velazquez Garcia, 29, haavoittui tulitaistelussa poliisin kanssa.

– Hän on serkun aviomies, Quintanilla totesi Velazquezista lehdistötilaisuudessa.

Velazquez alkoi ampua, kun häntä piiritettiin tiistaina Ciudad Victoriassa sijaitsevan talon ympärillä. Mies sai osuman oikeaan olkapäähän ja niskaan, mutta hengenvaaraa hänellä ei ole.

Velazquez kuuluu huumekauppoja, kidnappauksia ja kiristystä tehtailevaan rikollisjärjestöön. Hänen jäljilleen päästiin, kun yksi sieppaajista pidätettiin sunnuntaina Pulidon vapautumisen jälkeen.

Velazquez oli lauantaina läsnä juhlissa, joista poistumisen yhteydessä neljä asemiestä kidnappasi Pulidon. Tämän tyttöystävä päästettiin menemään.

Syyttäjä paljasti, että epäilty ilmoitti muille sieppaajille jalkapalloilijan lähdöstä ja tämän käyttämän auton merkistä. Pulidosta vaadittiin kuuden miljoonan peson eli noin 290 000 euron lunnaita.

Viranomaisten mukaan Pulido pääsi pakoon, kun hän jäi sunnuntaina yksin yhden sieppaajan kanssa ja ajautui nyrkkitappeluun tämän kanssa. Poliisi löysi hätäpuhelun soittaneen Pulidon minuutteja myöhemmin.

Kreikkalaisseura Olympiakosia edustava hyökkääjä oli mukana Meksikon vuoden 2014 MM-kisajoukkueessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    3. 3

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    4. 4

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    5. 5

      Onko Pekka Rinne maailman paras jääkiekkoilija juuri nyt? Pasi Nurmisella on asiaan perusteltu mielipide

    6. 6

      Poliisi sai valvontakameran tallenteen 35-vuotiaana kuolleen urheilutähden turmasta – rikkoiko itse liikennesääntöjä?

    7. 7

      Kommentti: Tähän honteloon hujoppiin ei uskottu Oulun kiihkeässä illassa 2004 – Pekka Rinteen epäilijät olivat väärässä

    8. 8

      Satumainen jalokivi: Oligarkin seksikäs mallivaimo ylpeili sensaatiomaisella lahjallaan – ”Mieheni ei ole saita”

    9. 9

      Ariana Granden konsertissa tapahtui karmea isku – tällainen nuorten tyttöjen megaidoli on

    10. 10

      Suosittu Emmerdale-tähti pakeni henkensä edestä Manchesterin iskua – ”Ihmiset kirkuivat ja huusivat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    7. 7

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    8. 8

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    9. 9

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    10. 10

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    3. 3

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    4. 4

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    5. 5

      Onko Pekka Rinne maailman paras jääkiekkoilija juuri nyt? Pasi Nurmisella on asiaan perusteltu mielipide

    6. Näytä lisää