Soini, Veini

Jalkapallo

Aiheuttaako tekonurmella pelaaminen syöpää? Näin Palloliitto kommentoi brittikohua

Julkaistu:

Jalkapallo
Suomen Palloliiton olosuhdevastaavan mukaan tekonurmet käyvät läpi tiukan laatuseulan.
Tekonurmien pelilliset ominaisuudet herättävät aika ajoin kritiikkiä jalkapalloväen keskuudessa, mutta pallon epäluonnollisten liikeratojen ja alustan kitkan lisäksi tekonurmet aiheuttavat puhetta myös terveydellisistä näkökulmista.

Iso-Britannian jalkapallopiireissä kuohahti tiistaina, kun jalkapallojuniorin isä syytti kolmannen sukupolven tekonurmesta irtoavan kumirouheen aiheuttaneen hänen pojalleen syövän.

Iso-Britannian julkisen terveydenhuoltopalvelun NHS:n Cumbrian alueen johtajana aiemmin työskennellyt Nigel Maguire kertoi BBC:n haastattelussa uskovansa, että tekonurmella harjoitteleminen aiheutti hänen maalivahtina pelaavalle 18-vuotiaalle Lewis-pojalleen Hodgkinin lymfooman eli imukudossyövän.

Tekonurmissa käytetään yleisesti auton renkaista kierrätettyä kumirouhetta.

– Lewis harjoitteli tällä materiaalilla kerran tai kaksi kertaa viikossa neljän–viiden vuoden ajan. Hän tuli usein kotiin harjoituksista kertoen, kuinka hän oli niellyt paljon sitä (tekonurmesta irtoavaa rouhetta) ja kuinka sitä joutui hänen silmiinsä ja naarmuihin, Maguire kommentoi.

– En ajatellut asiaa sen suuremmin. Ajattelisitko sinä? Luulisi, että asia, joka on lisensioitu pistettäväksi nurmeen olisi perusteellisesti tutkittu. Todellisuudessa näin ei ole.

Englannin jalkapalloliiton FA:n mukaan maassa on noin 500 ”kolmannen sukupolven” tekonurmikenttää. Näillä kentillä käytetään kumirouhetta pehmusteena.

Maguire vaatii, että 3G-kenttien materiaalit tutkitaan entistä tarkemmin ja että tekonurmikenttien rakentaminen lopetetaan siihen asti, kunnes tietoa on enemmän. Vaikka FA on kommentoinut Maguiren väitteitä toteamalla, että alan tutkimusta monitoroidaan, Maguire on vakuuttunut, että tutkimusta ei ole tehty siitä, miten materiaalin jatkuva nieleminen vaikuttaa.

”Sitä pitäisi kuulemma syödä ihan kilotolkulla”

Suomen Palloliiton olosuhdevastaava Tero Auvinen kommentoi Ilta-Sanomille tekonurmien terveysvaikutuksia. Auvisen mukaan mikään ei viittaa siihen, että tekonurmien materiaaleilla ja syöpäsairauksilla olisi yhteys.

– Suomessa julkaistiin vuonna 2014 tutkimus jalkapallohalleissa olevista tekonurmista. Sen tutkimuksen myötä näitä kahta asiaa ei pystytty millään tavalla yhdistämään, Auvinen toteaa.

Tutkimus on luettavissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivujen kautta.

Auvisen mukaan Suomeen asennettavat tekonurmet käyvät läpi tiukan laatuseulan. Tekonurmia myyvät ja asentavat firmat ovat osa kansainvälisen jalkapalloliiton laatujärjestelmää, ja siten jo valmiiksi laaduntarkkailun alla.

– Fifan puolesta tutkimuksia tekonurmista on tehty todella paljon ja niitä ovat tehneet myös riippumattomat yliopistot, Auvinen kertoo.

Maguiren väitteet kumirouheen nielemisen aiheuttamasta terveysriskistä Auvinen tyrmää.

– Sitä pitäisi kuulemma syödä ihan kilotolkulla. Tekonurmissa käytetään kumirouhetta, joka on rouhittu auton renkaista. Käytännössä on niin, että jos siitä olisi jotain haittaa, niin se näkyisi yhteiskunnassamme joka puolella.

Suomessa vajaa 400 tekonurmikenttää

Auvinen myös muistuttaa, ettei Englanti ole määrällisesti tekonurmikenttien johtavia maita. Näihin kuuluu muun muassa Saksa, Espanja ja Italia. Myös Pohjoismaissa tekonurmia on suhteessa paljon. Auvisen mukaan Suomessa tekonurmia on vajaat 400, Ruotsissa noin 800 ja Norjassa tuhatkunta.

– Jos olisi olemassa jonkinlainen riski, se näkyisi auttamattomasti näissä maissa. Jalkapallo on kuitenkin hyvin harrastettu laji.

Auvinen korostaa, että Palloliitto suhtautuu vakavasti ajoittain esille nousevaan kysymykseen tekonurmien vaikutuksista palloilijoiden terveyteen.

– Mutta tukeudumme tässä asiassa asiantuntijoihin ja tutkimuslaitoksiin, Auvinen toteaa.

Otsikkoa muutettu klo 13.04.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suojelupoliisi sai alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksesta epäillystä tekijästä

    2. 2

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    3. 3

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    4. 4

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    5. 5

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    6. 6

      Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

    7. 7

      Oskari Katajisto avautuu uutuuskirjassa lukuisista naisistaan – avioliitto oman serkkunsa kanssa: ”Olo oli aika syntinen”

    8. 8

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    9. 9

      Poliisi tiedottaa Turun puukotuksista kello 12 – ainakin yhteen kysymykseen saadaan varmuudella vastaus

    10. 10

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    8. 8

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    9. 9

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    10. 10

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suojelupoliisi sai alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksesta epäillystä tekijästä

    2. 2

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    3. 3

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    4. 4

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    5. 5

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    6. Näytä lisää