Kaapo, Gabriel

Jalkapallo

Valikko

Sekkejä ja samppanjaa – Ahvenanmaa juhli cup-sankareitaan

Jalkapallo
Maarianhamina otti ilon irti Suomen cupin voitosta.
Pekka Lyyski on valmentanut IFK Mariehamnia yhtäjaksoisesti yli 14 vuotta. Lauantaina ”Suomen Alex Ferguson” sai vihdoin palkinnon työstään, kun Ahvenanmaan ylpeys voitti Suomen cupin.

– Tämä menee ohi Veikkausliigaan nousunkin, Lyyski sanoi eilen.

– Tämä on koko Ahvenanmaalle iso asia – ja myös Maarianhaminan kaupungille. Kaupunki on ylpeä, kun se näkyy seuran nimessä.

Maarianhaminan torille kerääntyi sunnuntai-iltana tuhatkunta ihmistä juhlimaan cup-sankareita. Jo itse loppuottelussa Valkeakoskella oli paikalla 500 IFK:n kannattajaa.

Ne ovat kovia lukuja, sillä kaupungissa on vain 11 000 asukasta.

IFK voitti finaalissa Interin 2–1. Maarianhaminalaisten pelintekijä Petteri Forsell nosti itse ottelun juhlienkin edelle.

– Kivointa oli pelata. Mulla oli koko juhlien ajan sellainen filis, että haluan päästä kohta uudelleen pelaamaan. Oli niin hienoa saada taistella kentällä, Forsell hehkutti.

– Minulla on ollut henkilökohtaisia saavutuksia, mutta ne on unohdettu. Tämä oli minulle isoin voitto jalkapalloilijana.

IFK sai Suomen cupin voitosta palkintorahana 50 000 euroa. Sunnuntaina rahaa ropisi seuran tilille lisää. Maarianhaminan kaupunki ja Ahvenanmaan maakuntahallitus lahjoittivat kumpikin 5 000 euroa ja seuran kummisetä Anders Wiklöf antoi omistaan 10 000 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      Lähes 50 vuotta vanha murhamysteeri ratkeamassa – Australian poliisi pidätti Cherylin, 3, sieppauksesta epäillyn miehen

    4. 4

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    5. 5

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    6. 6

      Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

    7. 7

      Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

    8. 8

      Trump Time-lehdelle: ”Vaistoni tapaavat olla oikeassa” – uskoo edelleen salakuunteluun

    9. 9

      Jaajo Linnonmaa voitti Totossa moukan tuurilla melkein kymppitonnin – joutui luopumaan rahoista

    10. 10

      Lontoon terrori-isku vaati jälleen uuden kuolonuhrin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    8. 8

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    9. 9

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    9. 9

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    10. 10

      Nuori mies teki virheen uutta kotia ostaessaan – seurauksena vuosien painajainen ja 80 000 euron lasku

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      Lähes 50 vuotta vanha murhamysteeri ratkeamassa – Australian poliisi pidätti Cherylin, 3, sieppauksesta epäillyn miehen

    4. 4

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    5. 5

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    6. Näytä lisää