Merja

Jalkapallo

Valikko

Litmanen paljastaa kauhunhetken armeija-ajaltaan: ”Pulssini löi todella kovaa”

Uutuuskirja
Jari Litmaselle oli käydä todella huonosti armeijavuonna auton ratissa.
Armeijavuosi 1990 koetteli Jari Litmasta rankasti. Kova harjoittelu jalkapallossa yhdistettynä palvelukseen Lahdessa veivät voimat.

– Palvelusaikana siirryin HJK:n joukkueeseen, minkä vuoksi minun piti ajaa autolla jo valmiiksi väsyneenä reilun tunnin verran Helsinkiin harjoituksiin. Se kävi pidemmän päälle voimille. Erään harjoituksen jälkeen nukahdin ainoan kerran elämässäni auton rattiin. Se tapahtui puolessavälissä Helsinkiä ja Lahtea Mäntsälässä, Litmanen kertoo torstaina julkistetussa kirjassaan Litmanen 10 (Tammi).

Olisi voinut käydä todella pahasti.

– Onneksi se oli vain hetki, säpsähdin, kun autoni oli puoliksi vastaantulevien kaistalla. Pulssini löi todella kovaa, pelästyin, ja ajoin läheiselle huoltoasemalle ja sen parkkipaikalle. Pysäytin auton, sammutin moottorin ja katsoin 10–15 minuuttia vain ikkunasta eteenpäin. Kun pulssini tasaantui ja rauhoituin, päätin laittaa silmät hetkeksi kiinni. Heräsin reilun tunnin päästä, Litmanen kertoo.

Säikäyttänyt tapaus jätti jälkensä.

– Se oli opettava kokemus. Vielä nykyäänkään en halua ajaa pitkiä matkoja, varsinkaan väsyneenä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    3. 3

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    4. 4

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    5. 5

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    6. 6

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    7. 7

      Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

    8. 8

      Raju törmäys tiekaiteeseen – keski-ikäinen mies loukkaantui vakavasti ulosajossa Keravalla

    9. 9

      Auto suistui mutkaiselta tieltä ja rysähti katolleen Sipoossa – neljä nuorta aikuista loukkaantui, kaksi vakavasti

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    6. 6

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    7. 7

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    8. 8

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    9. 9

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    10. 10

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    3. 3

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    4. 4

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    5. 5

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    6. Näytä lisää