Elviira, Elvi

Jalkapallo

Valikko

EM-karsintapelin tulos selvisi vihdoin – voittajalle kolme pistettä ja 100 000 euron sakot

Julkaistu:

EM-karsinnat
Pääministerikin riemastui, kun Albania tuomittiin kaoottisen karsintaottelun voittajaksi.
Lokakuussa keskeytetyn Serbian ja Albanian välisen EM-karsintaottelun virallinen tulos on vihdoin selvinnyt. Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS on tuominnut ottelun päättyneen Albanian 3–0-voittoon.

Lokakuinen ottelu oli yhtä kaaosta alusta asti. Ottelu keskeytettiin useaan otteeseen. Viimeinen keskeytys tuli 42. minuutilla, minkä jälkeen kentällä nähtiin vielä joukkotappelu, johon osallistui kummankin joukkueen pelaajia ja serbialaiskannattajia.

Euroopan jalkapalloliitto Uefa julisti lokakuussa Serbian ottelun voittajaksi. Pisteitä serbialaiset eivät voitostaan tuolloin saaneet, sillä kattojärjestö mätkäisi maalle myös kolmen pisteen vähennyksen ja määräsi Serbian pelaamaan kaksi seuraavaa otteluaan tyhjille katsomoille.

Kumpikin maa valitti Uefan tuomiosta CAS:iin, joka kahden jatkoajan jälkeen päätti lopulta asian Albanian eduksi. Ratkaisu otettiin riemulla vastaan maan pääministeriä Edi Ramaa myöten.

– Superia! Tätä eurooppalainen oikeus tarkoittaa. Kolme pistettä punamustille Belgradista, Rama twiittasi.

Jos et näe yllä olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.

Lisäksi Uefa antoi kummallekin maalle 100 000 euron sakot, jotka CAS jätti voimaan. Albanian kohdalla sakko tuli siitä, että maan jalkapalloliiton edustajat lennättivät kentälle kauko-ohjattavalla minikopterilla Suur-Albanian lipun, jossa korostettiin Kosovon alueen itsenäisyyttä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansanedustaja Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään

    2. 2

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    3. 3

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    4. 4

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    5. 5

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    6. 6

      Postikorttimainen paratiisisaari löytyy aivan naapurista – täältä ei halua lähteä pois!

    7. 7

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    8. 8

      Kelly Osbournelta lirahti pissat housuihin keskellä New Yorkia – pimahti Starbucksille: ”Työntekijänne syytä”

    9. 9

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    10. 10

      Köyhän perheen lapsi ei käy lomalla jätskillä eikä huvipuistossa: ”Perheet on vedetty tiukoille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    2. 2

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    3. 3

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    4. 4

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    5. 5

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    6. 6

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    7. 7

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    8. 8

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    9. 9

      Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

    10. 10

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansanedustaja Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään

    2. 2

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    3. 3

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    4. 4

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    5. 5

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    6. Näytä lisää